Kuva: Shutterstock

Helsinki muuttaa suojateitä - autoilijoiden tulisi pidättäytyä päästämästä jalankulkijoita yli

08.07.2025 18:15 - Rebekka Silvennoinen

Helsinki pyrkii eroon vaarallisista suojateistä esimerkiksi muuttamalla niitä kadunylityspaikoiksi.

Helsinki pyrkii parantamaan jalankulkijoiden turvallisuutta pääsemällä eroon vaarallisista suojateistä kuten valo-ohjaamattomista, usean samansuuntaisen kaistan ylittävistä suojateistä. 

Turvallisuutta lisätään muun muassa hidasteilla, kavennuksin tai liikennevaloin. Yhtenä keinona on myös muuttaa suojatiet kadunylityspaikoiksi tai poistamalla ylitysmahdollisuus kokonaan. 

Näin toimittiin esimerkiksi Helsiginkadulla sijaitsevan Kaupunginpuutarhan raitiovaunupysäkin toisen suojatien kohdalla. Se muutettiin suojatiettömäksi kadunylityspaikaksi. 

Suojatie muutettiin kadunylityspaikaksi, sillä se ei ollut tieliikennelain mukainen. Poistettu suojatie oli Helsingin kaupungin mukaan vaarallinen, koska se oli valo-ohjaamaton ylitys vilkkaan kadun kaarteessa, jossa näkymä oli heikko.

Tämä teki tilanteesta erityisen alttiin niin sanotulle giljotiini-ilmiölle. Ilmiössä suojatietä käyttävä jalankulkija joutuu vaaranpaikkaan, kun vain toisen kaistan autoilija pysäyttää autonsa suojatielle.

 Suojatiettömän kadunylityspaikan tunnistaa siitä, että siinä ei ole käytetty suojatien liikennemerkkejä tai tiemerkintäraitoja missään kohtaa. Tällöin jalankulkija on väistämisvelvollinen, sanoo liikenneinsinööri Aleksi Kinnunen Helsingin kaupungin tiedotteessa.

– Ajoradalle astuessa jalankulkijan on arvioitava lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus. Mikäli jalankulkija arvioi voivansa ylittää ajoradan, on se tehtävä tarpeettomasti viivyttelemättä. Autoilijoiden taas tulisi pidättäytyä kohteliaisuudesta päästämästä jalkakäytävillä odottavia jalankulkijoita yli, koska tämä voi johtaa peräänajoihin, Kinnunen jatkaa.

Samanlaisia kadunylityspaikkoja on myös tulossa Mannerheimintielle, Tukholmankadulle ja Hämeentielle. 

Lue myös: Kuluttaja-asiamies puuttui aurinkopaneelien kotimyyntiin - menettely aggressiivista ja sopimatonta

Lue myös: Veikeä kesähattu viimeisteli kuningatar Silvian kesälookin

Lue myös: Lapin poliisilaitos jakoi hupaisan näyn Instagramissa - "Liekö poroilla tauko rantalentopallosta"

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat