Kuva: Fotolia

Avioehto vai ei? Listattuna tärkeimmät asiat, jotka tulisi mainita avioehdossa

09.07.2017 10:15 - Senja Rapila

Aina avioliittoon ei kannata rynnistää suin päin, vaan avioehtoa tulisi harkita tarkkaan.

Avioeron sattuessa ero ei ole aina kaunis ja eroprosessi voi pitkittyä monellakin tavalla. Katkera ja suuttunut puoliso voi vaatia puolta koko puolisonsa omaisuudesta, mikäli avioehtoa ei ole avioliittoon tehty.

Mitä avioehtoon siis tulisi sisällyttää? Voit lukea Pop Sugar -sivuston haastatteleman asiantuntijan vinkit alapuolelta.

- Kaikki varallisuus, joka tulee avioliittoon. Määrittele, että omaa henkilökohtaista omaisuuttasi ei voi jakaa avioeron sattuessa. Jos siis teillä on varallisuutta; mökkejä, autoja, asuntoja tai muuta, kannattaa ne merkitä avioehtoon. Muutoin avioeron sattuessa kaikki nekin jaetaan puoliksi, ja toisen perintömökki saattaa joutua ikävän eroriidan välikädeksi ja/tai myyntin.

- Määrittele se, mikä on aviollista omaisuutta. Perinteisesti kaikki omaisuus, joka tulee omistukseen avioliiton jälkeen, on yhteistä, aviollista omaisuutta.

- Lahjat puolisoiden välillä. Avioeroissa myös pienillä yksityiskohdilla on väliä, ja pienistä lahjoistakin voi tulla yllättävän tärkeitä eroprosessin yhteydessä. Pidä siis huoli avioehdossasi siitä, että kaikki lahjat joita saat puolisoltasi, ovat sinun omaa ja erillistä omaisuuttasi. Näin hän ei voi vaatia niitä erossa itselleen, koska muuten niitä pidetään aviollisena omaisuutena.

Avioehtoa tehdessä kannattaa myös harkita, josko siihen lisäisi nämä asiat:

- Eläkesäästösi. Määrittele avioehdossa tarkasti se, että mitkä säästösi ovat korkoineen sinun avioeron sattuessa. Mikäli ette määrittele tätä avioehdossa, avioeron sattuessa puolisollasi on oikeus vaatia säästöistäsi puolet.

- Määritelmät siitä, kuinka lainojen kanssa toimitaan. Voitte sopia avioehdossa siitä, että molemmilla on omat, henkilökohtaiset lainat, eikä niitä jaeta avioeron sattuessa puoliksi, vaikka kyse olisi vain henkilökohtaisista, omiin tarkoituksiin otetuista lainoista.

- Kihlasormus. Jos olet saanut timanttisormuksen kihla- tai vihkisormukseksi, tämä kannattaa myös merkitä avioehtoon sinun omaisuudeksesi. Muuten puolisosi voi vaatia sitä erossa itselleen.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Pariskunta on ollut naimisissa lähes 70 vuotta - edelleen kuin vastarakastuneet, katso

Lue myös: Kannattaako teidän mennä naimisiin? Tee nopea testi

Lue myös: "Hellyyttä tarvitaan" - 75 vuotta naimisissa ollut pari antaa vinkkinsä onnistuneeseen avioliittoon

Kilpailut

Uusimmat