Kuva: Shutterstock

6 asiaa, joita ei koskaan tulisi ostaa käytettynä - olisitko tiennyt?

30.05.2018 17:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi pyöräilykypärä ja kengät ovat asioita, jotka tulis mieluiten hankkia uutena.

Kierrättäminen on hyvä ympäristöteko ja käytettyjä tuotteita ostamalla säästät usein myös selvää rahaa. Vaikka suosisitkin pääasiassa kirpputoreja, on olemassa muutamia tuotteita, jotka tulisi mieluiten hankkia itselleen täysin uutena.

Lue alta Insiderin kokoama listaus tavaroista, joita ei koskaan tulisi hankkia käytettynä.

1. Pyöräilykypärä

Kun ostat pyöräilykypärän käytettynä, et voi olla varma, mitkä kaikkea kypärä on jo joutunut elinkaarensa aikana kokemaan. Pyöräilykypäriä valmistavan Giro merkin edustaja Eric Richter suosittelee uuden kypärän hankkimista 3-5 vuoden välein.

- Tämä perustuu havaintoihin kuinka keskimääräinen kypäränkäyttäjä kohtelee pyöräilykypäräänsä. Myös muut tekijät, kuten sääolosuhteet tai kypärän altistuminen aurinkovoiteille tai hyttysmyrkyille vaikuttavat. Fakta on myös se, että ajan myötä myös kypäränvalmistustekniikat kehittyvät, hän kertoo.

2. Kosmetiikka

Vaikka saisit ostettua käytettyä kosmetiikkaa edullisesti, lopputulos ei luultavasti ole säästettyjen kolikoiden arvoinen. Useat välttävät käytettyjen meikkituotteiden ostamista sen takia, että erilaiset sairaudet, kuten vaikkapa silmätulehdus, voivat tarttua meikkien välityksellä.

Tarttuvien tulehdusten lisäksi käytetty kosmetiikka voi saada epäpuhtaudet iholla lisääntymään.

3. Kengät

Kengillä on taipumusta muokkaantua ensimmäisen omistajan jalan muodon mukaan, joten on mahdollista, että kirpputorilta ostetut popot aiheuttavat kipeitä hankaumia ja rakkoja.

Insiderin artikkelissa todetaan myös, että väärän kokoiset tai muotoiset kengät altistavat sinut myös esimerkiksi selkäkivuille.

4. Lasten turvaistuimet

Insiderin artikkelissa huomautetaan, että käytetyillä tuotteilla ei ole turvallisuustakuuta. Kirpputorilta ostetusta istuimesta saattaa puuttua osia tai se voi olla myös vaurioitunut. On myös mahdollista, että istuinta on yritetty korjata itse. Istuimen vikoja ei aina havaitse pelkästään silmämääräisesti, etkä voi mennä takuuseen siitä, onko turvaistuin käynyt läpi kolarin liikenteessä vai ei.

5. Patjat

Patjat kuluvat ajan saatossa ja voi olla, että kirpputorilta ostettu sängyn patja ei ole paras mahdollinen vaihtoehto mukavuutta ajatellen. Myös patjan mukana kotiisi mahdollisesti kulkeutuvat luteet ovat toinen seikka, jonka takia käytettyjen patjojen ostamisen kanssa tulisi olla erityisen tarkkana.

6. Tietokone

Kalliin elektroniikkatuotteen ostaminen käytettynä on kukkarolle ystävällisempi vaihtoehto. Ammatikseen kirjoittava Maryalene LaPonsie on kuitenkin sitä mieltä, että käytetyn tietokoneen ostaminen on kuin hankkisi sian säkissä.

- Et välttämättä tiedä, mihin konetta on aikaisemmin käytetty. Et voi myöskään olla täysin varma, mitä kaikkia ohjelmia tietokoneen kovalevylle on jäänyt piileskelemään.

Jos suunnittelet tietokoneen ostamista käytettynä, hyvä vaihtoehto nettikirpputorin sijaan on hankkia kone liikkeestä, joka myy huollettuja ja kunnostettuja koneita.

Lue myös: Ota kaikki hyödyt irti grillaamisesta - 6 tapaa kierrättää grillihiilet

Lue myös: Säästä rahaa helposti - 8 konkreettisen vinkin avulla onnistut

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat