Kuva: Shutterstock

Kotitöihin osallistuminen tekee lapsista menestyviä aikuisia

08.06.2019 20:15 - Karoliina Kotala

Tuoreen tutkimuksen mukaan kotitöihin kannattaa osallistua koko perheen.

Kotityöt ovat harvoin erityisen hauskoja, mutta niihin osallistuminen kannattaa ottaa tavaksi perheen lasten kanssa jo pienestä alkaen. Tuoreen tutkimuksen mukaan lasten ottaminen mukaan kotitöihin tekee heistä suuremmalla todennäköisyydellä menestyviä aikuisia. Stanfordin yliopiston tutkija Julie Lythcott-Haimsin mukaan kotitöiden avulla lapset oppivat, että elämässä heidän täytyy tehdä töitä pärjätäkseen eikä mitään anneta valmiina.

- Jos lapset eivät korjaa pois astioita, se tarkoittaa, että joku muu tekee sen. Siten he jäävät paitsi siitä ymmärryksestä, että heidän tulisi tehdä oma osuutensa yhteisen hyvän eteen.

Lythcott-Haims myös uskoo, että kotitöihin osallistuvat lapset ovat aikuisina myös parempia työntekijöitä, sillä he osaavat ottaa työtoverinsa huomioon, ovat empaattisempia ja ovat oma-aloitteisempia.

Kotitöiden opettelun voikin aloittaa jo pienen lapsen kanssa. Jo muutaman vuoden ikäisen voi opettaa viemään likapyykit koneeseen, tyhjentämään apuna astioita koneesta, pyyhkimään pölyjä tai ripustamaan pyykkejä.

Lähde: Good Housekeeping

Lue myös: Tytär ei halua kertoa puolisolleen synkkää salaisuutta - isä arpoo, pitäisikö hänen paljastaa asia

Kilpailut

Uusimmat