Kuva: Shutterstock

Sisustustrendit, jotka ovat valloillaan vuonna 2021 - löytyvätkö hittituotteet jo kodistasi?

01.02.2021 11:15 - Reija Saarinen

Muun muassa erilaiset pääkoristeet ovat näkyvä osa vuoden sisustustrendeissä.

Sisustusbloggaaja Laura Hunter vinkkaa tuoreessa kirjoituksessaan kolmesta suuresta trendistä, jotka näkyvät vahvasti vuoden 2021 sisustuksessa.

Tänä vuonna patsaat, värikkäät lasit sekä vanhaa aikaa henkivät päiväpeitot ovat erittäin trendikkäitä. Parasta on, että trendeistä jokainen on sellainen, ettei niitä välttämättä tarvitse hankkia uutena. Kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista saattaa hyvinkin löytää erikoisia vaihtoehtoja trendin haltuun ottamiseksi. 

Muutaman esimerkin siitä, miten trendit sisustuksessa näkyvät kuluvana vuonna, näet alta. 

Päitä näkyy nyt kaikkialla esimerkiksi patsaan tai ruukun muodossa. Moni on myös innostunut tuunaamaan kaupasta löytyneitä valkoisia pääruukkuja omaan kotiinsa sopiviksi. 

Värikäs lasi on yksi vuoden trendeistä. Sitä kannattaa sirotella kotiin vaikka lautasten, juomalasien ja kynttilänjalkojen muodossa. Värikästä lasia kannattaa etsiä etenkin kirpputoreilta. 

Vintagetyyliset päiväpeitot ovat suuressa huudossa. Niitä kannattaa metsästää myös käytettyinä. Parasta on, että helmi saattaa löytyä myös esimerkiksi mummon vintiltä tai sukulaisen varastosta. 

Lue myös: Tuo vuoden 2021 sisustustrendit keittiöösi - katso kolme tärppiä

Lue myös: Yksi sisustustrendi näkyy vahvasti somessa - nyt panostetaan näyttäviin maljakoihin, katso

Lähde: Who What Wear

Kilpailut

Uusimmat