Egyptissä asuva suomalaisnainen: "Paikalliset mestareita kehonkielessä - näin pärjäät reissussa!"

20.01.2015 12:28 - Anna Hopi

Helsinkiläinen Kirsi Voutilainen asunut neljä vuotta Egyptissä Luxorissa. Hän on oppinut siinä ajassa paljon paikallisista, jotka ovat todella hyviä tulkitsemaan kehonkieltä.

Naisen mukaan Egypti jakaa matkailijoissa mielipiteitä ja tunteita.

"Näinä vuosina, joina olen asunut täällä, olen nähnyt kuinka ihmiset rakastuvat paikkaan ja tulevat uudelleen ja uudelleen. Itse ihastuin Luxoriin heti kun astuin jalallani tähän paikkaan. Monista asioista olen joutunut luopumaan täällä, mutta toisia asioita on tullut tilalle. Tärkein asia mitä on tullut tilalle, on egyptiläisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus -siis ihan tavallisten ihmisten. Kerronkin aina kaikille joita kiinnostaa, että kannattaa jättää turistialue ja nähdä oikeaa Egyptiä. ja ihmisiä- jotka ovat äärimmäisen huolehtivaisia ja ystävällisiä." Kertoi Suraya Spa -kylpylässä työskentelevä Kirsi Voutilainen Iskelmälle.

"Täällä paikalliset ovat mestareita lukemaan kehonkieltä. Kehotankin ihmisiä tekemään päätökset ennen kuin he astuvat hotellin ovesta kadulle. Jos heidän kehonkielensä kertoo, että he ovat vakaasti päättäneet kävellä, eivätkä ottaa hevoskyytiä tai taksia tai käydä kääntymässä basaarissa, 80% häiriöstä vähentyy. Jos kehonkieli kertoo, että he epäröivät, ovat peloissaan tai muuta sellaista, se vetää puoleensa häiriötä. Egypti on loistava maa oppia, miten kehonkieli toimii. Moni, joka on kokeillut neuvoani, ovat sanoneet sen toimivan.

Olen asunut Luxorissa neljä vuotta eli koko tämän "kamalan vallankumouksen" ajan, jolloin on ollut NIIN kauhean vaarallista. Tosiasiassa ei ole ollut... Tunnen, että Helsingin rautatieasemalla viikonloppuisin on pelottavampaa - kun siellä ei tiedä mikä pillerihörhö tulee vastaan.

Matkustaessa kannattaa ottaa huomioon kehonkielen lisäksi vaatetus. Sitä ei tarvitse ylikorostaa, mutta pitää huolta, ettei kulje minishortseissa tai hameessa ja pienessä topissa naisena täällä. Sillä kerää vain turhaa huomiota. Kukaan ei käy kimppuun, mutta jos haluaa ihmisten huutelevan niin tällä tavalla sitä saa takuulla.

Jos on miehen kanssa liikenteessä, on miehen velvollisuus pitää naisestaan huolta. Täällä miehet maksavat ja hoitavat kaiken, mikä on hyvä asia. Joissakin paikoissa pidän huivia päässä, esimerkiksi kun menen kyliin käymään. Teen sen kunnioituksesta, muuten en sitä käytä. Luxor varsinkin on vielä traditionaalinen alue verrattuna Kairoon tai Punaisen meren alueisiin, jotka ovat sitten jo ihan eri maailmansa.

Paikalliset ovat hyviä elämään intuitiolla. He usein jaottelevat tapaamansa ihmiset puhdas ja ei-niin-puhdas-sydämisiin. (Valkoinen tai musta sydän, niin kuin he sanovat). Jos kokevat, että sinulla on valkoinen sydän, kaikki ovet aukenevat mihn vain!"

Kilpailut

Uusimmat