Kuva: Shutterstock

Oletko tavallista rohkeampi matkailija? 7 paljastavaa merkkiä

06.06.2018 17:15 - Iiro Myllymäki

Rohkeus näkyy muun muassa siinä, että jättää matkallaan aina varaa spontaanisuudelle.

Ulkomaille matkustamisen voi hoitaa monella eri tavalla. Toiset kaipaavat myös matkoillaan turvallisuudentunnetta, joten he päätyvät kaikilla mukavuuksilla varustettuun hotelliin ja he menevät mielellään samaan hyväksi havaittuun matkakohteeseen kerta toisensa jälkeen. Toiset sen sijaan janoavat matkoiltaan seikkailuja ja odottamattomia tilanteita.

Elite Daily on listannut seitsemän merkkiä, joista voit päätellä, oletko keskivertoa rohkeampi matkailija.

1. Et tarvitse suunnitelmia

Rohkeana ja ennakkoluulottomana matkailijana et tee tiukkoja suunnitelmia, vaan annat tilanteiden viedä mukanaan. Uskot, että tällä tavalla saat matkastasi eniten irti ja päädyt juuri sinne, minne sinun on tarkoituskin päätyä.

2. Yksinäisyys ei haittaa sinua

Vaikka rohkeaa reissaamista voi tehdä myös porukassa, yksinäisyys sallii sen, että voit tehdä juuri mitä itse haluat. Rohkeana matkustajana uskot, että pystyt selviämään kinkkisistäkin tilanteista omillasi ja pystyt nauttimaan täysillä oman itsesi seurasta.

3. Teet päätökset helposti

Tämä kohta on yhteydessä edelliseen. Yksin matkustavana onnistut tekemään itseäsi miellyttäviä päätöksiä, mutta isossa ryhmässä matkustaminen turhauttaisi sinua. Et halua joutua tekemään kompromisseja, vaan haluat matkastasi omannäköisen ja tiedät, mitkä päätökset edistävät sinua saavuttamaan tämän tavoitteen.

4. Et kaipaa kotiin

Siinä missä monet saattaisivat Amazonin viidakoissa tai patikointimatkalla Himalajan vuoristolla alkaa kaivata oman kodin lämpöä ja turvaa, sinä vain nautit, kun saat olla kaukana kotoa. Mitä enemmän matkustat, sitä enemmän sinusta alkaa tuntua siltä kuin koko maailma olisi kotisi ja haluat nähdä planeettamme kolkkia niin paljon kuin mahdollista.

(kuva: Shutterstock)

5. Olet itsevarma

Itsevarmuutta tarvitaan, kun matkustaa uuteen kohteeseen. Kun luotat ongelmanratkaisutaitoosi, on todennäköistä, että onnistutkin ratkaisemaan vastaasi tulevat pulmat. Itsevarmuutta vaaditaan myös silloin, kun haluaa tutustua paikallisiin ihmisiin tai muihin matkailijoihin.

6. Et tylsisty

Maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että et vain ehdi missään kohtaa tylsistyä. Etsit uusia seikkailuja jatkuvasti, ja jopa arkielämässäsi onnistut pitämään elämäsi virkeänä uusilla kokemuksilla.

7. Et mieti pitkälle tulevaisuuteen

Siinä missä toiset laativat pitkän tähtäimen suunnitelmia, sinun tavoitteenasi on nauttia mahdollisimman täysillä nykyhetkestä. Tämä pätee myös matkailussa. Jätät aina varaa spontaanisuudelle ja nautit siitä, että et tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Lue myös: 9 matkailijan virhettä, jotka miltei jokainen on tehnyt elämänsä aikana

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat