Kuva: Shutterstock

"Voitteko täyttää ammeeni jäätelöllä?" - Hotellivieraiden omituisimmat pyynnöt listattiin

15.11.2018 21:15 - Katariina Auvinen

Hotelliasiakkaat turvautuvat joskus toiveisiin, joita voi vain ihmetellä.

Hotellissa yöpyminen on varsinaista luksusta. Silloin ei tarvitse huolehtia siivouksesta tai tuntea huonoa omaatuntoa tekemättömistä kotiasioista. Ja jos nälkäkin yllättää, voi tilata huonepalvelusta ruokaa, mutta jotkut toiveet ovat kyllä vailla vertaa. 

Hotellihenkilökunta on nyt paljastanut Mirror-julkaisulle, minkälaisia omituisia pyyntöjä heille on sadellut. 

"Meille tuli kysely eräältä asiakkaalta, että voisiko hän mahdollisesti tuoda hevosensa mukaan ja ottaa lemmikkinsä hotelliin." 

"Voisitteko täyttää kylpyammeemme lukemattomilla eri jäätelömauilla, jotta vaimoni saisi upean yllätyksen 40-vuotissyntymäpäivänään?"

"Voisitteko jonottaa minun puolestani Harryn ja Meghanin häihin, jotta pääsisin itse nukkumaan?" 

"Voisitteko valita neljä työntekijäänne ja pukea heidät The Beatles -yhtyeen jäseniksi, jotta he voisivat esiintyä ystäväni häissä tänä iltana?" 

"Voisiko ulkona oleva Ferrarini saada peiton, koska sille tulee kylmä." 

"Voisitteko hommata minun rotukissoilleni pedin." 

"En muista, laitoinko varashälyttimen kotonani päälle, joten voisitteko ajaa kotiini tarkistamaan asian?" 

"Voisitteko järjestää delfiinejä, jotka tanssivat illaksi, kun aion kosia tyttöystävääni?" 

"Voisitteko lennättää hienointa kaviaaria tänne Lontooseen Venäjältä täksi illaksi." 

"Voisitteko estää lentokoneita lentämästä yöllä, jotta saan nukuttua?" 

Sinänsä ei ole yllättävää, että kenenkään toiveet eivät valitettavasti toteutuneet. 

Lue myös: Hotelliyöpyminen voi olla bakteerikammoisen painajainen - paikat, joissa muhii eniten bakteereja

Lue myös: Ikävä ilmiö piinaa luksushotellia: "Some-vaikuttajat" kalastelevat ilmaisia majoituksia

Kilpailut

Uusimmat