Kuva: Shutterstock

Ihmisten jätökset ovat jokavuotinen ongelma Lapin kauneimpien ajoreittien levähdyspaikoilla

06.07.2021 14:15 - Senja Rapila

Lapin matkailusesonki on jälleen käynnistynyt. Monet ajavat Lapin kautta myös Norjaan ihastelemaan jylhiä maisemia, ja wc-pulassa hyödyntävät levähdyspaikkoja helpotukseen.

Lapin matkailu on suomalaisten suosiossa erityisesti ruska-aikana. House of Laplandin matkailumarkkinoinnin ohjelmapäällikkö Salla-Mari Koistinen myöntää Voice.fi:lle, että Lapin kauneimpien ajoreittien levähdyspaikoilla on ikävä, jokavuotinen ongelma: ihmisten jätökset. Suosituimpiin ajoreitteihin kuuluu muun muassa Kilpisjärvelle vievä tie.

Suuret matkailijamäärät ja se, ettei kaikilla ole käytössään matkailuautoa, aiheuttavat sen, että levähdyspaikkoja käytetään myös tarpeiden tekoon. Ulosteet ja paperit jätetään levähdyspaikoille maahan näkyville, ja syksyn ruskapiikin huippuaikaan näky on karmaiseva: likaisia papereita on lähes joka puska täynnä. 

Koistinen muistuttaa, että matkailijoiden olisi hyvä noudattaa Metsähallituksen Retkietikettiä ja huolehtia, että jätöksistä on mahdollisimman vähän haittaa niin luonnolle kuin myös kanssaretkeilijöille ja -maisemien ihailijoille. Ulostepaperit nimittäin pilaavat tunnelman kauniilla näköalapaikalla alta aikayksikön.

- Jos pysähdyspaikalle ei satu käymälää tai hätä yllättää kaukana käymälöistä, on syytä etsiä paikka, joka on riittävän kaukana levikkeeltä, polulta sekä vesistöstä, Koistinen kertoo.

- Riittävän kaukana on esimerkiksi se, ettei saa selvää normaaliäänellä käytävistä keskusteluista. WC-paperia käytetään maltillisesti ja paperit piilotetaan juurakkoon, kiven alle tai muualle siten, etteivät ne lennä tuulen mukana. 

(kuva: Shutterstock)

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Miljardööri Richard Branson ylistää Suomea Twitterissä - "Pohjois-Suomi on loistava esimerkki..."

Lue myös: Suosittu popkaunotar lomaili Lapissa, fanit ylistävät kuvia - "Maaginen paikka!"

Kilpailut

Uusimmat