Kuva: Shutterstock

Kaunis juhlameikki koko päivän ajaksi - 3 niksiä, jotka takaavat pysyvän lopputuloksen myös helteellä

11.06.2019 18:45 - Emmi Moilanen

Huolellinen ihonhoito ennen tärkeää juhlapäivää on tärkeässä roolissa meikin pysyvyyden kannalta.

Kesä on juhlien aikaa, mutta helteinen sää saattaa tuoda omat haasteensa kestävän juhlameikin luomiseen. Popsugar-sivusto haastatteli meikkiartisti Hannah Martinia, joka paljasti parhaimmat niksit kestävän meikkipohjan luomiseen.

Aloita oikeanlaisesta ihonhoidosta

Ennen tärkeää juhlapäivää on hyvä varmistua siitä, että kaapista löytyy oikeanlaiset puhdistus- ja hoitotuotteet juuri omalle ihotyypillesi. Tämä takaa sen, ettei meikkipohja ala näyttää päivän mittaan esimerkiksi rasvaiselta.

Varmista myös, että olet valinnut meikit oman ihotyyppisi mukaan.

- Meikkivoiteen ja puuterin koostumus on tärkeä valita oikein, Martin huomauttaa.

Muista levittää aamulla ihollesi myös aurinkosuojan sisältävä voide, jos tiedät, että tulet viettämään päivän mittaan paljon aikaa ulkona auringossa.

Valitse meikkivoide huolellisesti

Vaikka kauniisti kuultava meikkivoide kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta kesän juhliin, Martin varoittaa, että se ei kuitenkaan ole aina se paras vaihtoehto – etenkään, jos päivästä on tulossa pitkä.

- Valitse meikkivoidetta, joka lupaa pysyä iholla kauniina pitkään ja luo kaunis hehku hipiälle lopuksi poskipunan ja hehkuvan highlighterin avulla.

Viimeistele ja ”aseta” meikki heti

Kun meikki on valmis, älä arkaile lisätä kasvoille vielä viimeistä kerrosta kevyttä puuteria.

- Jos jätät tämän väliin, meikkivoide liukuu pois kasvoilta heti, kun ihohuokoset alkavat rasvoittua. Meikkivoide sulaa ja alkaa kiiltää, Martin muistuttaa.

- Ohut kerros puuteria, erityisesti kasvojen t-alueella, nenän pielissä, leuassa ja kulmakarvojen yläpuolella, ehkäisee kiiltoa, hän lisää.

Lue myös: Ethän treenaa meikit kasvoillasi? Asiantuntija muistuttaa seikasta, joka unohtuu useimmilta

Lue myös: Tiesitkö, että meikki tulisi puhdistaa jo tunteja ennen nukkumaanmenoa? Ehkäisee myös juonteita

Lue myös: Kauneustrendi, joka rokkaa arjessa ja juhlassa - onnistuu kaikilta

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat