Kuva: Shutterstock

Nopeasti rasvoittuvat hiukset? 3 ainesosan kotitekoinen hiusnaamio hellii rasvoittuvia kutreja

21.01.2020 11:15 - Emmi Moilanen

Naamion annetaan vaikuttaa noin 20 minuutin ajan.

Nopeasti rasvoittuvia hiuksia voi kokeilla totuttaa hieman harvempaan pesuväliin ja esimerkiksi kuivashampoo on avuksi kiireisinä aamuina, kun hiuksia ei vain ole aikaa pestä. Nopea rasvoittuminen johtuu kuitenkin suurimmilta osin geeneistä, ja pulmaa voi kokeilla ratkoa huolellisesti valituilla hiustenhoitotuotteilla.

Cosmopolitan-sivusto uutisoi rasvoittuvalle kuontalolle sopivasta, itsetehdystä, hiusnaamiosta, jonka ainesosat todennäköisesti jo löytyvät kotoasi.

Tarvitset:

Kaksi ruokalusikallista hunajaa

Yhden ruokalusikallisen aloe vera -geeliä

Yksi puristus mehua sitruunaviipaleesta

Toimi näin:

Sekoita ainesosat yhteen pienessä astiassa ja levitä tasaisesti hiusten pituuksiin. Anna vaikuttaa noin 20 minuuttia ja huuhtele huolellisesti.

Hunaja sisältää luonnostaan antibakteerisia ainesosia, loraus sitruunaa hillitsee öljyisyyttä ja aloe vera kosteuttaa ja hellii kutrejasi.

Lue myös: Kampaukset, jotka sopivat kaikille hiustyyleille: 13 helppoa ideaa, joissa osa kutreista on kiinni

Lue myös: Vuoden 2020 isoimmat meikkitrendit paljastettiin - inspiroidu ajankohtaisimmista vinkeistä

Lue myös: Samppanjalla kullansävyä, tuhkansävyä teellä: Yllättävät kotiniksit hiustensävytykseen

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat