Kuva: AOP

Lady Gaga, Kylie Jenner... Supertähdet ovat rakastaneet Minna Parikan kenkiä - katso kooste

14.11.2020 09:15 - Henna Koste

Minna Parikka kertoi tällä viikolla lopettavansa yrityksensä toiminnan. Suomalaissuunnittelijan tuotteet ehtivät saavuttaa suuren suosion myös rapakon takana.

Minna Parikka vastasi viikon suurimmasta muotiuutisesta. Tunnettu kenkäsuunnittelija kertoi lopettavansa yrityksensä toiminnan. Päätöksen taustalla ei ole Parikan mukaan koronapandemian aiheuttamat vaikeudet, eikä muutoinkaan epävakaa taloustilanne.

"Juhlin tänä vuonna sekä 40-vuotissyntymäpäivääni että 25 vuotta kestänyttä yrittäjyyttä. Unelmani näyttävät tällä hetkellä hyvin erilaisilta kuin, miltä ne näyttivät 25-vuotiaana yrityksen perustaessani. Nyt on minun aikani etsiä uusia seikkailuja", hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa lopettamispäätöksestään. 

Parikan kenkiä ja asusteita on rakastettu niin Suomessa kuin maailmallakin. Suomalaissuunnittelijan kenkiä on nähty myös maailmantähtien jaloissa, esimerkiksi Kardashianeilla. Kylie Jenner postasi kuvan puputennareistaan jo vuonna 2015. Khloe Kardashianin True-tytär on juhlinut suomalaistossuissa. Myös Kourtney Kardashianin Reign-pojalla sekä Rob Kardashianin ja Black Chynan Dream-tytöllä on bongattu puputennarit.

Parikan suunnittelemia kenkiä on huomattu myös muun muassa Lady Gagan, Cara DelevingnenCarrie Underwoodin, Sarah Hylandin, Camila Cabellon ja Lucy Boyntonin jaloissa. 

Alta näet kuvia supertähtien tyyleistä. 

Lady Gaga

(kuva: AOP)

Kylie Jenner

Camilla Cabello

Lucy Boynton

Sarah Hyland

Carrie Underwood

(kuva: AOP)

Lue myös: Tunnetko suomalaisen muodin? Testaa tietosi vastaamalla 10 haastavaan kysymykseen

Kilpailut

Uusimmat