Suomeen syntyi uusi superyhtye

30.03.2012 11:24 - Antti Granlund

Kerkko Koskinen tekee seitsemän vuoden tauon jälkeen paluun lauletun musiikin pariin. Koskinen on koonnut ympärilleen nimekkään ryhmän.

Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon eturivin muodostavat Koskisen lisäksi laulusolistit Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja ensimmäistä kertaa levyllä suomeksi laulava Manna.

Koskisella on ollut mukana olevien naissolistien kanssa erilaisia projekteja vireillä jo pitkään.

- Teen mielummin yhden megaprojektin kuin kolme normikokoista. Tulevalle levylle eri ihmiset tekivät monessa eri paikassa erilaisia asioita. Nämä elementit nivotaan levynteon loppuvaiheessa yhteen kokonaisuudeksi, ja myös tämä metodi innoitti miettiessäni kokooonpanollemme nimeä, Koskinen kertoo.

Tulevan levyn ensimmäinen single julkaistaan toukokuussa ja albumi ilmestyy elokuussa.

Kilpailut

Uusimmat