Vexi Salmi: En usko yläkertaan

30.05.2012 17:25 - Sanna Wänskä

Vexi Salmella on eräs aihepiiri, josta hän ei halua tehdä lauluja.

Syyskuussa 70 vuotta täyttävä sanoittajalegenda Vexi Salmi on rikastuttanut suomalaista musiikkimaailmaa yli 7000:lla kappaleella. Niistä yli 3000 on päätynyt levylle ja edelleen biisinikkarin olohuonessa syntyy 200 kappaletta vuodessa.

- Mä en osaa olla tekemättä töitä. Musta tulee häiriintynyt ja hermostunut, jos mä en tee. On sellainen tunne, että oon jättänyt velvollisuuden hoitamatta, Salmi kuvailee.

Luovuudenlähteitään Salmi ei paljasta, vaan selittää työtahtiaan itsekritiikin puutteella. Riimejä syntyy elämästä ja rakkaudesta. Kirjoittajalta löytyy myös eräs osa-alue, josta hän ei halua kirjoittaa.

- En suuremmin ole koskaan pilkannut kenenkään uskontoa. Musta se on halpamaista ja turhaa. Sellainen vakaumusten pilkkaaminen, en tiedä mihin se johtaa. Jokainen tulkoon autuaaksi omilla ajatuksillaan.

Onko Salmella henkilökohtaista suhdetta yläkertaan?

- Mä en usko yläkertaan enkä alakertaan. Mä olen vähän tällainen mystikko. Varmaan meitä suurempia voima on olemassa, mutta mä en tunne niitä enkä koskaan tule tuntemaankaan, koska mun älyni määrä ei riitä tuntemaan niitä. Täällä elävän ihmisen pitää vaan elää, Salmi selittää.

Suuri osa Vexi Salmen taiteilijaystävistä on siirtynyt jo taivaallisille lauluareenoille. Lauluntekijä myöntää, että ystäviä tulee usein ikävä. 

-Joskus on haikea olo. Kun menee ulos ja on vähän nuorempaa porukkaa ympärillä, niin muisteleminen on mahdotonta, koska nuoret ei muista mistä mä puhun. Arvo Ylppö sanoi, että elämä ois muuten hauskaa, mutta kun korttiringissä ei ole yhtään sellaista, joka olis hänen ikäisensä, Vexi Salmi nauraa.

Vexi Salmen elämästä kertova musikaali Villi Vuodet saa ensi-iltansa Valkeakosken kesäteatterissa 14.6.2012.

 

 

Kilpailut

Uusimmat