Kaija Koo: Uusi sinkku, albumi ja konserttikiertue ensi vuonna

09.10.2012 06:36 - Antti Granlund

Iskelmän synttäriristeilyllä esiintynyt Kaija Koo kertoi ensi vuoden suunnitelmistaan.

Kaija Koo julkaisi viime vuonna kokoelma-albumin Kaunis, rietas, onnellinen - Parhaat 1980-2011 ja oli keväällä konserttisalikiertueella, joka oli yhdistelmä musiikkia, käsikirjoitettuja osia ja laulajan kertomuksia omasta urastaan.

Kulunut vuosi vaikutti jonkinlaiselta välitilinpäätökseltä laulajan uralla. Mitä tulevaisuus tuo tullesssan?

- Nythän pyörii tämä Vain elämää -tv-sarja, joka tehtiin jo, mutta itsekin jännityksellä odotan, mitä tulevat jaksot tuovat tullessaan. Jokaisesta hienosta kokemuksesta tulee aina jotain matkaan, josta voi seurata jotain muuta.

- Olen nyt suunnittelemassa uutta levyä, minkä takia en tee niin paljon keikkoja. Albumi on vasta suunnitteluvaiheessa, mutta jos kaikki menee hyvin, ensimmäinen single julkaistaan ensi keväänä. Täytyy silti katsoa, miten kaikki etenee.

Kaija Koo kertoo haluavansa tehdä myös konsertiisalikiertueen ensi vuonna. Hän kertoo pitäneensä kevään kiertueesta niin paljon, että hän haluaa kokea sen uudelleen.

Kilpailut

Uusimmat