CMX:lle jo kuudestoista kultalevy

19.03.2013 10:30 - Eeva Rajala

CMX-yhtyeen neljästoista studioalbumi Seitsentahokas on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän eli 10 000 albumia. 

Kultalevy on yhtyeen uran kuudestoista, kun mukaan lasketaan kultalevyt kokoelmasta ja dvd:stä. Seitsentahokas-albumin nimen takaa löytyy geometria. 

- Päätimme luottaa lukuun, itseemme ja pyhään geometriaan. Seitsemän on alkuluvuista mystisin. Ihmiselämä kulkee seitsemän jaksoissa. Rakastumisen ensivaihe kestää seitsemän kuukautta. Parisuhde puolestaan kriisiytyy seitsemän vuoden jälkeen, A.W. Yrjänä kertoo.

CMX on uransa aikana myynyt lähes 400 000 levyä. Tuoreimman albumin seuraava single on En tahdo nähdä enää yhtään alastonta. Kuuntele kappale täältä! (Spotify)

Kilpailut

Uusimmat