IL: Pekka Mikkola tangovuodestaan: "Esiintymisiä olisi saanut olla enemmänkin"

11.07.2013 11:30 - Katariina Näreaho

Hallitseva tangokuningas Pekka Mikkola myöntää Iltalehden haastattelussa, että mennyt vuosi on ollut keikkojen osalta vähän liian hiljainen.

Tangokuningas Pekka Mikkola ojentaa kruununsa seuraajalleen lauantaina. Sitä ennen on aika muistella kulunutta tangovuotta.

- Ensimmäiset puoli vuotta minulla oli paljon keikkoja, mutta toinen puolikas on ollut hiljaisempaa. Täytyy myöntää, että esiintymisiä olisi saanut olla enemmänkin. Toimeen olen kuitenkin tullut niin, ettei sossun luukulle ole tarvinnut taivaltaa. Tiesin jo voittaessani mahdollisen suosion rajallisuuden enkä ole kokenut masennusta, Mikkola kertoo Iltalehdelle.

Miehellä on kuitenkin monta rautaa tulessa ja suunnitelmissa on yhdessä ohjelmatoimisto Auraviihteen kanssa tehdä Mikkolasta enemmän tunnettu.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat