Idolsista tuttu Susanna Erkinheimo tekee paluun - kuuntele Suden silmät

27.08.2013 10:30 - Mikko Räsänen

Keväällä 2012 Idolsissa toiseksi sijoittunut Susanna Erkinheimo on vihdon tekemässä paluuta faniensa iloksi.  

Susanna Erkinheimo oli yksi kevään 2012 Idolsin suosikkeja. Hän jäi lopulta kilpailussa toiseksi Diandra Floresin voittaessa finaalin. Monet odottivat Susannan saavan levytyssopimuksen ja käynnistävän pian soolouransa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Susanna katosi julkisuudesta.

Susanna on kuluneen 1,5 vuoden aikana jatkanut keikkailua ja tehnyt bändinsä kanssa musiikkia. Nyt tekeminen alkaa olla siinä pisteessä, että tuloksia kuullaan julkisestikin. Sussu-taiteilijanimeä käyttävä Susanna julkaisi viikko sitten YouTubessa uuden kappaleensa Suden silmät. Kuuntele se alta.

Kilpailut

Uusimmat