IS: Jari Sillanpään tuulivoimala valmistuu vihdoin

18.10.2013 09:25 -

Monien vastoinkäymisten jälkeen hankkeelle puhaltavat nyt suotuisat tuulet.

Ilta-Sanomat kertoo, että Jari Sillanpään pitkään valmisteltu tuulivoimalahanke alkaa vihdoin tulla valmiiksi. Lehden tietojen mukaan ensimmäinen voimala saadaan Raahessa käyttöön tämän kuun aikana.

Sillanpää on ehtinyt tässä välissä myydä enemmistön hankkeen osakkeista. Laulajalla on kuitenkin yhä 25 prosenttia yhtiön osakkeista ja hän myös istuu yhtiön hallituksessa.

Toimitusjohtaja Heikki Jäälinoja sanoo Ilta-Sanomille, että pian hanke alkaa tuottaa rahaa. Laskelmien mukaan voittoa voi tulla pari miljoonaa euroa vuodessa.

Tienestien alkaminen lienee helpottava tieto Jari Sillanpäälle. Apu-lehti on kertonut, että Sillanpää on sijoittanut hankkeeseen 1,5 miljoonaa euroa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat