Olli Herman paljasti keikkaelämän rankan puolen: "Se on liukuhihnahommaa!"

12.06.2014 16:00 - Anna Hopi

Rokkari Olli Herman on ehtinyt kiertämään Reckless Love -yhtyeensä kanssa paljonkin Eurooppaa. Mies jakoi Aamuklubin kauppakeskuskiertueella keikkamuistojaan.  

Tampereen Koskikeskuksessa maanantaina vieraillut Olli Herman paljasti Aamuklubille ja kuulijoille, että joskus keikkaelämässä on rankatkin puolensa - varsinkin, jos paikasta toiseen edetään kiireellä.

- Mä voisin kertoa sen tarinan, kun me lähdettiin Varsovasta Puolasta. Keikan jälkeen pakattiin bussi, sitten nukkumaan ja bussi lähtee liikkeelle. Mä oletin, että herään Wienistä, jossa meillä oli seuraava keikka. Puolassa oli tietyömaita, niin jouduttiin vähän kiertämään jostain, kertoi Olli.

- Bussi liikkui edelleen ja mä herään. Kuski kertoi, että nyt ollaan vähän myöhässä. Meillä piti alkaa keikan yhdeksän aikaan. Me oltiin varttia vailla kahdeksan siellä. Siirrettiin puolella tunnilla keikan alkua. Kamat kasaan lavalle. Sitten takahuoneeseen nopeasti syömään yhdistetty aamupala, lounas, päivällinen pizzan muodossa.

- Sitten keikalle, keikka ohi. Otetaan muutamat yhteiskuvat ja nimmarit fanien kanssa. Kun kuivattiin hikeä, niin teknikot purkivat lavan ja laittoivat oheismyyntituotteet bussiin. Kello oli jotain 12, kun oltiin taas bussissa. Tehokas kolme tuntia, kolme varttia oltiin Wienissä. Sen verran ehdin sitä näkemään. Sitten heräsin Venetsiasta.

- Se on liukuhihnahommaa, kun mennään tuollaisilla välimatkoilla. Lyhin välimatka Euroopassa taisi olla 650 kilometriä, muut oli 800 ja 1200 kilometriä. Siinä joutui menemään sillä tavalla, että nukkuu bussissa, kun kuski ajaa.

 

 

Kilpailut

Uusimmat