6000 fania äänesti - Jari Sillanpään paras kappale valittiin!
Jari Sillanpään parhaimpien kappaleiden kesken käyty äänestys ajautui kahden jättihitin taisteluun.
Vuosi 2015 on Jari Sillanpään vuosi. Mies täyttää mojovat 50 vuotta ja hän järjestää sen kunniaksi 16. elokuuta kaikkien aikojen bileet Helsingin Olympiastadionilla. Jarin syntymäpäivien kunniaksi Iskelmän kuuntelijat saivat äänestää Jari Sillanpään rakastetuimpien kappaleiden joukosta miehen kaikkien aikojen kovimman hitin.
Noin 6 000 fanin sana painoi sen verran, että kahden kappaleen välillä käytiin kova taistelu lopputuloksesta. Voiton vei niukasti Siltsun Satulinna-kappale, mutta Vuoden Iskelmä Sinä ansaitset kultaa ei jäänyt kovin paljoa jälkeen toisella sijoituksellaan.
Jari Sillanpää sai itse arvata voittajat. Hänen veikkauksensa voit katsoa täältä.
Iskelmän taajuudella tullaan kuulemaan tuloslähetykset Jari Sillanpään hittiäänestyksestä. Perjantaina 3. huhtikuuta kuullaan TOP 50 -lähetys klo 18-22. TOP 20 -lähetys kuullaan sunnuntaina 5. huhtikuuta klo 13-15.
Jari Sillanpään parhaimmat kappaleet TOP 50:
1. Satulinna
2. Sinä ansaitset kultaa
3. Valkeaa unelmaa
4. Kaduilla tuulee
5. Liekeissä
6. Bum Bum Bum
7. Pariisi-Helsinki
8. Malagaan
9. Oot täydellinen
10. En se olla saa
11. Tanssii kuin John Travolta
12. Rakkaudella merkitty mies
13. Gangnam Style
14. Kuuleeko Eero
15. Eilen kun mä tiennyt en
16. Kaunis ikävä
17. Auringonnousu
18. Auringonlapset
19. Granada
20. Elämäsi tärkein ilta
21. Paremmin kuin kukaan muu
22. En milloinkaan, en koskaan
23. Haavoitettu
24. Takes 2 to tango
25. Hän laulaa
26. Ruusunoksa ja kyyhkynen
27. Jos saan sulle itseni antaa
28. Maailman lapset
29. Olen luonasi aina
30. Jäljet hiekassa
31. Taivas tietää
32. Vierellesi kaipaan
33. My way
34. Keinu kanssani
35. On aika auringon
36. Rakkaustarina/Lovestory
37. Eiliseen
38. Aliina
39. Niin paljon kuuluu rakkauteen
40. Puhu hiljaa rakkaudesta
41. Oon kuka oon
42. Onnenetsijä
43. Luotu kulkemaan
44. Lia
45. Lago Maggiore
46. Unta en saa
47. Kun Pariisi kuolee
48. Elämän liekki
49. Tahdoin taikka en
50. Kirjoitettu tähtiin