Saara Aalto ja Teemu Roivainen kirjoittivat kappaleen erostaan - katso musiikkivideo

11.05.2015 08:20 - Anna Hopi

Eronsa jälkeen Saara Aallon ja Teemu Roivaisen yhteistyö musiikillisesti on kukoistanut ja tuottanut kokonaisen albumin glamouria tihkuvaa elokuvallista musiikkia.

Saara Aalto ja hallitseva tangokuningas Teemu Roivainen julkaisevat kauniin videon Jos taivas putoaa. Teemun ja Saaran yhdessä kirjoittama kappale on heille erityisen tärkeä, sillä se kertoo heidän erostaan sekä sen jälkeisestä elämästä. Kappale on heidän uudella duettolevyllään Tonight, joka julkaistiin huhtikuun alussa.



Jos taivas putoaa kertoo Saaran ja Teemun erosta useiden vuosien jälkeen.

- Vaikka parisuhde päättyykin, läheinen ihminen on silti toisen tukena. Kun elämä kolhii tai pelottaa, hän lohduttaa. Haluamme jatkaa kappaleen sanomaa myös kuvakielellä, Saara kertoo.

Eeppistä, sinfonista ja elokuvamaista rakkausmusiikkia sisältävä Tonight-levy on kaunis yhdistelmä poppia sekä musikaali- ja viihdesävelmiä. Mukana on myös toinen suomenkielinen kappale Päivän loppua ei näy, joka on niin ikään Saaran ja Teemun yhdessä kirjoittama.

Levyllä on myös useita heidän keikkahittejään, kuten Lara Fabianin alun perin esittämä, Saaran tulkitsema Je Suis Malade, Andrea Bocellin ja Sarah Brightmanin legendaarinen Con Te Partiro sekä Teemun esittämät Tonight musikaalista West Side Story ja Have I Told You Lately, joka on alun perin Van Morrisonin kappale. Mukana on myös jättihitti You Raise Me Up. Katso Saaran ja Teemun suosittu musiikkivideo kappaleeseen alta.



Teemu ja Saara ovat työskennelleet yhdessä säveltäjinä ja sanoittajina 12 vuoden ajan. Teemu on tuottanut myös Saaran sooloalbumit. Molemmat ovat valmistuneet musiikin maistereiksi musiikkikasvatuksen osastolta Sibelius-Akatemiasta.

Kilpailut

Uusimmat