IS: Syöpää sairastava Riki Sorsa sai hyviä uutisia

09.11.2015 10:29 - Anna Hopi

Laulaja Riki Sorsan syöpä ei ole levinnyt.

Riki Sorsan sairausuutiset järkyttivät ihmisiä pari viikkoa sitten. Laulaja selvisi kymmenen vuotta sitten nielu- ja nenäsyövästä, mutta tällä kertaa tauti on iskenyt tähden keuhkoihin.

– Tänä vuonna paras isänpäivälahja on se, että saan pian tiedon hoitojen alkamisesta. Siinä mielessä olen positiivisin fiiliksin, ettei tauti ole levinnyt, hän sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Laulaja kiittää myös fanejaan kannustuksesta.

– Lukuisilta ihmisiltä tulleet tsemppitoivotukset tuntuvat hyviltä ja antavat minulle ylimääräistä voimaa. Kiitos kaikille. Voitetaan yhdessä tämä taistelu.

Lähde: Ilta-Sanomat.

Kilpailut

Uusimmat