Heidi Kyrö julkaisi jouluisen laulun - kuuntele Lumiukko-kappale täältä!

17.12.2015 11:20 - Anna Hopi

Laulaja Heidi Kyrö halusi tehdä omannäköisen joululaulun.

Näin Heidi Kyrö kuvailee kappalettaan ja sen valmistumisprosessia Iskelmälle.

"Ensimmäisestä joululevytyksestäni on vierähtänyt kohtuullinen tovi. Joulu josta uneksin ilmestyi vuonna 1998 ja on ennen tätä jäänyt ainoaksi omaksi joululaulukseni. Jos jatkan tätä tahtia, ehdin muuttua fossiiliksi ennen kokopitkän joulualbumin valmistumista!

Lumiukko on täysin minunnäköiseni talvilaulu, jonka tekstiin olen saanut olla vaikuttamassa. Kun sain Topi Salmelta valmiin version luettavaksi, se oli siinä! Suomineidon kainaloon on ilahduttava viittaus ensimmäiseen hittiini, joka kulkee mukanani aina ja ikuisesti. 

Miika Hakalan ohjaama musiikkivideo tukee läpi laulun kantavaa kaunista joulutunnelmaa."

Kilpailut

Uusimmat