Jari Sillanpää on Vuoden viihdyttäjä!

12.02.2016 19:50 - Anna Hopi

Vuoden 2015 kovin ilmiö oli loisteliaasti nahkansa luonut 50-vuotias Jari Sillanpää.

Rakkaudella merkitty mies -albumi esitteli Suomelle uudenlaisen Jari Sillanpään, joka uskalsi valloittaa 50-vuotispäivänään Helsingin olympiastadionin ja innostaa kymmenet tuhannet ihmiset bailaamaan kappaleidensa tahtiin. Sillanpää on todistanut kuluneen vuoden aikana olevansa ilmiö isolla I-kirjaimella. Henkilö, joka herättää keskustelua ja luo uutisia - sekä ennen kaikkea viihdyttää.

Sillanpäällä on aina ollut kansainvälisen tason karisma. Rakastettu tangokuningas vuodelta 1995 loi nahkansa onnistuneesti ja uuden levyn rohkeat sanoitukset herättivät huomiota mediassa. Sillanpään nimikkolevy vuodelta 1995 on edelleen Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite.

Sillanpää on julkaissut yhteensä kolmetoista albumia, joista on jäänyt lukuisia ikivihreitä kappaleita, kuten Valkeaa unelmaa, Satulinna, Pariisi-Helsinki, Liekeissä ja Malagaan.  Kenties Sillanpään kaikkien aikojen kovin kappale on kuitenkin uuden levyn kestohitti Sinä ansaitset kultaa, johon kansa ei tunnut kyllästyvän. Kappaleella on ollut Iskelmän listalla 63 listaviikkoa, ja kärkisijoilla se on viihtynyt 53 viikkoa.

Sillanpää ei itse päässyt paikalle noutamaan palkintoaan, mutta sen haki hänen puolestaan tiedottaja Heli Puhakka. Mies lähetti videotervehdyksen Iskelmä Gaalassa faneilleen.

- Mä tein äsken kiitosvideon uuteen puhelimeen. Keskusteltiin siitä, kun päätin, että sanon, että palkinto lämmitti yhtä paljon kuin riolainen tuore lehmänpaska jalan alla. Juttelimme asiasta kymmenen minuuttia, etten lähetä tuollaista videota. Palkinto lämmitti hirveästi, kommentoi tähti videolla.

- Tarkoitan tällä positiivista asiaa. Lapsena, kun olette olleet maalla, olette pistäneet jalat lehmänpaskaan, ja se lämmin paska tulee varpaiden välistä. Se on luonnollinen ja positiivinen asia. Toivotan kaikille hauskaa iltaa, pitäkää huolta toisistanne ja hauskaa iltaa.

Kuuntele alta Jari Sillanpään Rakkaudella merkitty mies -levy alta kokonaisuudessaan.

Kilpailut

Uusimmat