IS: Ilpo Kaikkonen teki kovan ratkaisun sairautensa suhteen

16.02.2016 10:47 - Anna Hopi

  Selkärankareuma ajoi Kaikkosen aloittamaan rajut lääkehoidot uudestaan.

Parisen vuotta sitten laulaja Ilpo Kaikkonen sai kuulla syyn pitkään jatkuneille selkäkivuilleen. 26-vuotias mies sairasti selkärankareumaa. Diagnoosin jälkeen Kaikkonen alkoi syödä lääkärin ohjeiden mukaisesti voimakkaita reumalääkkeitä. Hän lopetti lääkkeet, koska halusi nujertaa sairauden muilla konsteilla.

Kaikkonen joutui pyörtämään päätöksensä.

- Olen tehnyt päätöksen aloittaa pitkäaikaisen lääkekuurin, kunhan saan lääkäriltä lääkkeet. Esimerkiksi loppuvuosi ja vuodenvaihde menivät niin kovissa kivuissa, että konstit yksinkertaisesti loppuivat. Ja kipu on jatkunut tänne asti, kertoi Kaikkonen Ilta-Sanomille.

Miehen mukaan kivut hankaloittavat hänen elämäänsä ja vaikuttavat arjen jaksamiseen. Hän on aloittanut viljattoman ruokavalion, koska monet ovat hehkuttaneet asiaa. Tämä ei kuitenkaan ole yksin vaikuttanut reumaan positiivisesti.

Lähde: Ilta-Sanomat.

Kilpailut

Uusimmat