Mikä on Pettävällä jäällä -kappaleen salaisuus? Artistit kertoivat

16.02.2016 13:48 - Anna Hopi

Olli Lindholm, Suvi Teräsniska ja Juha Tapio saivat aikaiseksi erään Iskelmä Gaalan hienoimmista hetkistä.

Kolmikko esitti lavalla kappaleen Pettävällä jäällä, jonka Juha Tapio aikanaan teki Yö-yhtyeelle.

- Hieno hetki. Jää isona juttuna mieleen, jos muistellaan uraa vuosien päästä, kertoi Suvi Teräsniska.

- Tämä oli aika iso palkinto minulle myös. Siitä on yli kymmenen vuotta aikaa, kun ihailemani rokkilaulaja Olli Lindholm soitti ja pyysi biisiä. En olisi ikinä ajatellut, että vetäisimme näin pitkän ajan päästä kappaletta näin hienojen artistien kanssa yhdessä, kehui Juha Tapio vierestä.

Yhtyeen esitys sai monet liikuttumaan.

- Isoin juttu oli kutsua heidät lavalle. Heillä on tärkeä rooli mun elämässä ja Yö-yhtyeen elämässä, kommentoi Lindholm.

Mikä on Pettävällä jäällä -kappaleen salaisuus? Katso ylhäältä mitä artistit sanovat kappaleesta.

Kilpailut

Uusimmat