Danny: "Se on kovaa leikkiä, kun rakkaus ei menekään ohi"

12.05.2016 09:00 - Anna Hopi - Luettu 28 335 kertaa

Viihteen legendan, Dannyn, antoisimmat ja lämpimimmät ihmissuhteet ovat tuoneet mukanaan myös kipeitä valinnan paikkoja.

Viihdetaiteilija Danny, 73, on aina halunnut olla tarpeellinen toisille ihmisille. Tämä on näkynyt hänen elämänsä varrella niin työelämässä kuin tärkeissä ihmissuhteissa. Jos on ollut mahdollisuus ojentaa toiselle auttava käsi, Danny ei ole empinyt. Joskus valinta on tuottanut kärsimystä, mutta laulaja on pitänyt kiinni nuoruudessa omaksumistaan arvoista.

- Olen ollut pitkien suhteiden ihminen. Sihteerini on ollut kohta 50 vuotta töissä D-tuotannolla, nauraa laulaja.

- Lähes poikkeuksetta kaikki ihmissuhteeni ovat pitkäaikaisia. Se on osa arvomaailmaa, jota rakennan.

Tähän arvomaailmaan kuuluu se, ettei kaveria jätetä ja omia läheisiä suojellaan myös julkisuudelta. Ihmisten kanssa pyritään pitkäjänteiseen ja hedelmälliseen yhteistyöhön. Avioero ei ole esimerkiksi koskaan kuulunut Dannyn, eli Ilkka Lipsasen, arvomaailmaan. Se johtuu siitä, että oman äidin ja isän ero satutti aikoinaan häntä itseään syvästi.

- Olin avioerolapsi ja kun menin naimisiin, ajattelin, etten kyllä sitä isän ja äidin virhettä tule tekemään, että menen naimisiin ja eroan. Päätin kivenkovaan, etten tee sitä. Huomasin kuitenkin ikäväkseni, että rakkaus on muutakin kuin päätöksiä.

Yksi Dannyn elämäntien kohtalokkaimmista hetkistä oli se, kun hän huomasi olevansa tarpeellinen eräälle Armi Aavikolle.

- Hän oli hyvin hauras, sydämellinen ja kaunis. Huomasin kuinka paljon hän tarvitsi tietoa, taitoa ja tukea. Aloin hiljalleen tuntea itseni tarpeelliseksi hänen elämässään. Minusta tuli Armille tärkeä ja sitten Armista tuli minulle tärkeä.

Viihdetaiteilijan rakkauselämästä on kirjoitettu koko hänen uransa ajan, ja lehdistö on vuosikausia spekuloinut, mitä kauniiden laulajattarien ja taustatanssijoiden ympäröimän miehen yksityiselämässä piilee. Usein Danny ei ole sanonut asiaan juuta eikä jaata, mutta haluaa kuitenkin nyt täsmentää hieman sitä, mitä hänestä on puhuttu ja kirjoitettu.

- En ole koskaan hakeutunut yhteistyöhön ihmisten kanssa, joista en ole pitänyt tai jotka eivät ole olleet lahjakkaita työssään. Kaikki henkilöt, joita olen pyytänyt esimerkiksi mukaan Danny Show'hun ovat herättäneet minussa tunteita, välittämistä ja kunnioitusta. Vuonna 1967 ja -68 kiertueella oli mukana lahjakas laulajatar Irina Milan. Vuonna 1969 mukaan tuli tuon ajan upea kaunotar Päivi Paunu, joka lauloi lyyrisesti ihmisten sydämiin laulun Oi niitä aikoja. Olen välittänyt jokaisesta yhteistyökumppanista myös ihmisenä.

Danny puhuu arvostavasti yhteistyökumppaneistaan, joihin lukeutuu aikamme parhaita kotimaisia artisteja. Legendaarisen Danny Show'n lavalla esiteltiin kansalle niin muun muassa Kari Tapio, Kirka, Muska, Markku Aro, Katri Helena, Pepe Willberg kuin Vicky Rosti.

"Esikuvani olivat heittäytyviä laulajia"

Danny sai Lipsasen varakkaasta yrittäjäsuvusta liikemiesvaistonsa ja äitinsä suvun puolelta musikaalisuuden. Artistia onkin kutsuttu monesti laulavaksi liikemieheksi.  Danny uskoo, että tietynlainen uskallus ja auttamisen halu on periytynyt osaksi äidin isästä, Algoth Niskasta, pirtukuninkaasta ja suuresta seikkailijasta, joka oman henkensä uhalla pelasti väärennetyillä Suomen passeilla juutalaisia Natsi-Saksasta.

- Se on ollut näköjään meidän perheen asenne. Koska omat voimat ovat riittäneet, olemme auttaneet kaveriakin.

Mitä Danny on sitten saanut aikaan? Miehen oma ura lähti vuonna 1964 lentoon Islanders-yhtyeen kanssa. Kappale East Virginia avasi tien Scandia Music -levy-yhtiön leivissä ja oli omalta osaltaan aloittamassa rautalankabuumin Suomessa. Kappale myös alleviivaa Dannya pioneerina, mikä on hän ollut monella tavalla uransa aikana. Kun kukaan ei vielä oikein ymmärtänyt artistien oikeuksien päälle, Danny perusti D-tuotannon, jonka riveihin hän otti useita aloittelevia ja jo yleisön kiinnostusta herättäneitä taiteilijoita. Vuonna 1974 D-tuotannossa työskenteli jo 360 henkilöä.

Vetonaulana toimi Danny Show, jota hän käsikirjoitti ja ideoi yhdessä edesmenneen Suosikin päätoimittajan Jyrki Hämäläisen kanssa. Show oli nuorten ikkuna maailmaan 60-luvun Suomessa, jossa kevyt musiikki ei soinut radiossa, ja TV:ssä ei ollut nuorisokanavia.

- Omat esikuvani olivat heittäytyviä, energisiä laulajia, jotka liikkuivat lavalla ja pitivät tanssijoita mukana. Keksin ajatuksen vuonna 1966 ja määrittelin, että Danny Show on ohjelma, joka vie yleisönsä musiikin mielenkiintoiseen maailmaan teatterinomaisin keinoin, linjaa Danny.

- Suomessa oli siihen aikaan paljon niin kutsuttua pönötyslaulantaa. Laulajat halusivat tehdä kappaleille kunniaa vakavuudellaan. Kun edustin nuorisoa, halusin esityksiin rajuutta, kauneutta, muotia ja vauhtia.

Esikuvat, joista Danny puhuu ovat maailmanluokan artisteja. Elvis, Little Richard, Chuck Berry, Cliff Richard, Paul Anka, The Beatles, The Rolling Stones, Tom Jones, ABBA. Lähes kaikki heistä heistä hän on tavannutkin - esimerkiksi Ohimennen-televisio-ohjelmassa oli aikanaan mukana Benny Anderson, ABBA:n perustaja. Tom Jonesin hän on tavannut useita kertoja Lontoossa.

Danny on miettinyt paljon sitä, mihin musiikkiala on menossa.

- Kun kirjoitin aikanaan vuonna 2009 Rock Academy -show'n rock 'n rollin historiasta, huomasin, että käsikirjoitukseni loppui vuoteen 1985. Johtuen siitä, että silloin viimeiset suuresti kunnioittamani taiteilijat Michael Jackson ja Madonna tekivät läpimurtonsa. Sen jälkeen ei ole tullut mitään sellaista, joka olisi saanut minut tuntemaan samaa kunnioitusta kuin esimerkiksi Michael Jacksonin musiikki, pohtii laulaja.

- Tämän viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on noussut esiin paljon hienoja taiteilijoita, mutta ei yhtään oikeaa supertähteä. Tutkin kirjoja ja tein oman johtopäätökseni, että rockmusiikki syntyi vuonna 1952 ja kuoli tavallaan vuonna 1985. Toki rokkia on tehty, mutta suuria persoonallisuuksia ei ole ilmestynyt rock 'n rollin tähtitaivaalle.

"Erika on lahjakas ja kiva ihminen"

Danny Show'ssa oli mukana kautta vuosien "Hän", upea kaunotar eli naispääosan esittäjä, jonka kanssa saatiin aikaiseksi sopiva teatraalinen jännite. Ensimmäisessä show'ssa se oli sen hetken suosituin naisartisti Anki Linqvist, sen jälkeen Katri Helena...

- Olen antanut oman koneistoni ja omat osaavat ihmiseni tukemaan jotain uutta ihmistä, joka on halunnut alalle. Samalla tietoa on siirretty heille tärkeistä asioista. Missään muualla ei uusi artisti voi kohdata yleisöä kuin siellä, missä kansaa on.

{lainaus teksti="Olen antanut oman koneistoni ja omat osaavat ihmiseni tukemaan jotain uutta ihmistä, joka on halunnut alalle."}Danny Show'n aikana on tullut 156 taiteilijaa esille. Kun Danny perusti firmansa D-tuotannon, hänen ideanaan oli luoda koneisto, joka auttaisi uusia artisteja hiomaan taitojaan. Hän huomasi pian työllistävänsä uusien lupausten lisäksi tuon ajan suurimpia kotimaisia tähtiä, Tapio Rautavaaraa, Olavi Virtaa, Tauno Paloa ja Ansa Ikosta.

2000-luvulla D-tuotannon kautta on tullut esille tangokuningattaria, Mira Sunnaria, Johanna Pakosta ja Susanna Heikkilä. Tällä hetkellä Dannyn uusin suojatti on Erika Vikman, jonka kanssa viriteltiin äskettäin suhdehuhuja lehdistössä. Danny haluaa kertoa asiasta oman mielipiteensä.

- Tampereen yössä oli eräs iltajuhla, jonne minut oli pyydetty mukaan. Juhlimme kyseisen orkesterin eli Torvikoplan 25-vuotisjuhlaa. Siellä syntyi sen kaltainen ahneuden ilmapiiri, että joku soitti lehteen ja vinkkasi meistä oman versionsa, ja lehti taas halusi painaa asian, sanoo Danny.

- Erikan suhteen ajattelin sitten niin, että toivottavasti se ei haittaa hänen etenemistään ammatillisella uralla. Hän pyrkii mukaan Tangomarkkinoille uudestaan, koska on lahjakas ja on koko ajan kehittänyt itseään. Tällainen julkisuus ei ole mitenkään ensimmäinen kerta. Minut on upotettu monet kerran samaan tilanteeseen. Viimeksi Katja Lukinin, toisen D Voices -tyttöni kanssa. Meistä otettiin kuva, kun olimme Rhodoksella ja muut ihmiset leikattiin pois kuvasta. Tämän jälkeen meillä oli muka "suhde".

Danny pitää vinkin antajia väärintekijöinä, koska he eivät ole välittäneet selvittää totuutta asiasta ja ovat ehkäpä tienestimielessä tehneet vinkkauksensa. Artistin mukaan tällainen uutisointi on hyvä syy elää pidättyväisemmin julkisuudessa.

- En revi ihmisiä mukaan mihinkään näihin asioihin. Ehkä se on ominaisuus, jonka takia ihmiset haluavat kirjoittaa asiasta, pohtii mies.

- Erika on lahjakas ja erittäin kiva ihminen. Olen tehnyt yhteistyötä 50 vuotta eri taiteilijoiden kanssa. Kaikkia ei ole kuitenkaan liitetty minuun samassa merkityksessä, kuten nyt tehtiin. Aika korjaa tässä asiassa väärinkäsitykset. Tajutaan, ettei se ollutkaan niin iso juttu.

"Nyt kovin juttu on Cheek, kuka on ensi vuonna?"

Moni suomalainen pitkän linjan artisti on omistanut koko elämänsä yleisön viihdyttämiselle, mutta harva on alkanut systemaattisesti mentoroida uusia artisteja. Dannyn puheista käy selväksi, että alalle pääsy ja siellä pärjääminen ei ole missään artistin uran vaiheessa itsestäänselvyys. Jyrki Hämäläinen kuvaili Iso D -elämäkerrassaan viidakon lakeja ja raakaa kilpailua, joka vallitsi viihdealalla 60-luvulla. Sama kilpailu on käynnissä edelleen.

{lainaus teksti="Työnsin Kirka Babitzinin lavalle ja hänestä tuli jättiläinen opittuaan vuorovaikutuksen."}Kun oman uran rakentaminen on käynyt työstä, kovin moni ei ole lähtenyt antamaan vauhtia toisten musiikkiurille. Danny on nähnyt asian kuitenkin toisin.

- Olen oppinut jokaisesta uudesta ihmisestä paljon. En ole koskaan pelännyt ketään uutta laulajaa. Työnsin esimerkiksi Kirka Babitzinin lavalle ja hänestä tuli jättiläinen opittuaan vuorovaikutuksen. Kiersimme Kirkan kanssa useita kiertueita yhdessä. En olisi halunnut luopua siitä, mitä saimme yhdessä aikaan. Se oli niin kivaa, kertoo Danny.

- Kun Kirkan suosio kuitenkin vain kasvoi ja kasvoi, niin kysyin häneltä, että haluatko tehdä oman show'n. Tarjouduin tuottamaan ohjelman, oman Rock 'n roll -sirkus-shown. Hän ei halunnut aluksi mennä, mutta koska ura oli kovassa nousussa, hän halusi yrittää parhaansa.

Muihin käytetty aika ei ole himmentänyt artistin omaa tähteä. Danny on julkaissut uransa aikana yhteensä 18 studioalbumia, 94 singleä ja 15 kokoelmalevyä. Laulajan uralla on monia ikivihreitä hittejä, kuten Kauan, Tuulensuojaan, Kesäkatu, Piilopaikka, Tuuliviiri, Seitsemän kertaa seitsemän, Amarillo, Tahdon olla sulle hellä, Vähän ennen kyyneleitä ja Salattu suru. Mies kertoi pelänneensä uran alussa sitä, että jokainen hitti voi olla viimeinen.

- Eteneminen viihdealalla oli alusta saakka äärimmäisen vaativaa, koska koko ajan tuli lisää kilpailijoita. Kun aloitin, maailmalla oli juuri tehnyt läpimurtonsa The Beatles ja The Rolling Stones, joiden edessä saivat väistyä Elvis ja Little Richardkin. Musiikin genret muuttuivat jatkuvasti ja rantautuivat Suomen. Piti olla ajan hermoilla. Yleensä popartisti on hetken esillä ja häipyy unholaan. 60-70-luvun taitteessa alkoi olla se olo, että ehkä minut on hyväksytty alalle ja saatan saada tästä leipää tulevaisuudessakin.

73-vuotiaanakin musiikkineuvos seuraa edelleen muuttuvaa alaa.

- Tarjontaa ja radioita sekä TV-kanavia on niin paljon ja ihmisten vapaa-ajasta kilpaillaan enemmän kuin koskaan. Ihmiset käyttävät aikaansa teknisiin laitteisiin ja muihin harrastuksiin musiikin ohella. Jokainen valitsee itse mielimusiikkinsa. Kilpailu ihmisten suosiosta on ollut viime vuosina hurjan kova. Nyt kovin juttu on Cheek, kuka on ensi vuonna? Linjaa tähti.

"Kuolema ei enää pelota"

Danny muistuttaa myös, että kova ala on vienyt parhaimpiaan mennessään, koska tähden viittaa on ollut liian raskasta kantaa.

- Monet meidän ammattikuntamme pätevimmät artistit ovat kuolleet, koska kilpailu on ollut niin suurta ja armotonta. Riittämättömyydentunne on vallannut mielet. Ihmiset ovat kokeneet itsensä riittämättömiksi palvelemaan kansaa ja sitten on tullut kuvaan alkoholismia, huumeita tai muunlainen loppuun palaminen. Artistikuolemat ovat olleet suuria maailmanhistoriassakin, koska kukaan meistä ei voi päästä varmuuteen siitä, onko tulevaisuutta artistina vai ei.

Usein esiintymisen paine saattaa verottaa artistia.

- Kun Kirka eli viimeisiä vuosiaan, hänen lähipiirinsä kannusti ja ilmoitti hänet Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Se oli paikka, jonne hän ei millään lailla sopinut, koska hän ei osannut tanssia tai koordinoida liikkeitään lavalla. Hänellä oli oma persoonallinen tapansa liikehtiä esiintymislavalla, muistelee Iso-D, joka on jakanut estradin Kirkan kanssa satoja kertoja.

- Uskon, että tanssitaidon puute osittain huolestutti Kirkaa. Hänen piti osallistua johonkin sellaiseen, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Uskon, että se ahdisti Kirkaa ja nopeutti hänen poistumistaan tästä maailmasta.

Danny kärsi itsekin sydäninfarktista vuonna 2010, minkä jälkeen on hidastanut tahtia. Artisti kertoo noudattavansa lääkitystään tarkasti ja pitävänsä itsestään huolta. Sairaskohtaus sai hänet pohtimaan elämän haurautta.

- Kuolema on nyt vähemmän pelottava asia tämän ikäisenä, koska se ei enää voi katkaista elämääni epäoikeudenmukaisen aikaisin. Jos ihminen on saanut elää tällaisen elämän, jossa olen ollut kaikenlaisissa töissä mukana, matkustellut ja kokenut asioita, niin voi sanoa, että olen saanut jo tässä vaiheessa 73-vuotiaana aika suuren etuoikeuden jatkaa elämää. Puhumattakaan siitä, että saan tehdä rakastamaani työtä, esiintyä ja tehdä uutta musiikkia.

"Elämässä tulee hetkiä, jolloin rakkaus ei mene ohi"

Dannyn arvomaailma on tullut selväksi, mutta mikä on ollut sen hinta? Kovimman koulun mies on käynyt tietenkin tärkeimmässä - rakkauden saralla. Nuorena poikana tehty päätös, että omalle kohdalle ei tule koskaan osumaan avioeroa on ollut kipeä kohta Dannyn elämässä. Kun elämän aikana osuukin kohdalle kaksi isoa rakkautta, se halkaisee sydämen kahtia.

Kysyttäessä elämän rakkautta, laulaja haluaa antaa arvoa naisille elämässään.

- Elämän varrella on ollut joitakin ihmisiä, sellaisia tärkeimpiä. Jotta en sysäisi sivuun ketään, niin mielellään jättäisin mainitsematta. Moni kuitenkin tietää, keitä elämässäni on ollut läsnä. Liisa ja Armi eivät ole kumpikaan toissijaisia ihmisiä, vaan molemmat ovat omalla täydellisellä tavallaan hallinneet maailmaani kauniisti, kertoo mies.

- Minusta yritetään edelleen tehdä naistenmies, joka tekee salaa sitä tai tätä. Nuorempana olin enemmän hulivili-luonne. Kun avioiduin, tein sen ihmisen kanssa, jota vielä tänä päivänä pidän yhtenä Suomen fiksuimmista ja upeimmista naisista. Liisa Seppälä rakensi Seppälä Oy:n veljensä kanssa. Hän oli paras mahdollinen äiti ja esimerkillinen vaimo.

{lainaus teksti="Armi oli hyvin hauras, sydämellinen ja kaunis"}Hän toteaa Armin tarvinneen häntä, jolloin hän alkoi välittää naisesta yhä enemmän ja enemmän.

- Rakkaus on ylivertainen tunne. Sitä voi yrittää vastustaa ja voi ajatella, että kyllä tämä nyt kohta menee ohi. Mutta elämässä varmaan on niin, että joitakin kertoja tulee vastaan hetkiä, jolloin se ei menekään ohi. Se on sitten sitä kovaa leikkiä, toteaa Danny.

- Liisa oli 150 päivää vuodessa ostoksilla Seppälä Oy:lle ja minulla oli saman verran keikkoja. Suhde muuttui hiljalleen. Kun tultiin 2010-luvulle, Liisa sanoi, että haluaa muuttaa Ruotsiin. En halunnut muuttaa mukana, joten päädyimme avioeroon.

Dannyn ja Armin suhde säilyi lehdistön ansiosta kansan puheenaiheena vuosien ajan. Pahat kielet ovat väittäneet sitäkin, että Danny on halunnut hyötyä hauraasta Armista.

- En ole koskaan leikkinyt missään Playboyta tai antanut ymmärtää, että minulla on suhde jonkun ihmisen kanssa. Olen varjellut toisen ihmisen yksityisyyttä, jos minulla on ollut jotain ihmissuhdeasiaa, kuten esimerkiksi Armin kanssa. Koko elämässäni minulla on ollut se ominaisuus, etten ole rehennellyt, leuhkinut, pyrkinyt julkisuuteen, vaan olen tyytynyt siihen inhimilliseen kontaktiin, mitä minulla on ollut ihmisten kanssa, toppuuttelee artisti.

Hän ei ole koskaan halunnut keskustella lehdistössä levinneistä juoruista perhepiirissään. Joskus otsikot ovat tehneet rumaa jälkeä, minkä vuoksi Dannyn lapset ovat valinneet olla elämässään pois julkisuudesta.

Danny haluaa nähdä menneisyyden tapahtumat opetuksina. Halu olla tarpeellinen on ollut suurin motiivi toimintaan, kaikki eivät vain ehkä ole nähneet sitä. Joskus on käynyt niinkin, että Dannyn kanssa yhteistyötä tehnyt artisti on sulkenut jossain vaiheessa uraansa D-tuotannon oven, eikä ole katsonut enää taakseen.

- On ollut joitakin taiteilijoita, jotka ovat sanoneet, kuten asia on, että ilman tätä meidän juttua he eivät olisi tällä alalla ollenkaan. Lähtökohtaisesti monet meistä taiteilijoista ovat itsekkäitä, jonkinlaisia narsisteja peräti, jotka itseriittoisesti etenevät elämän viidakossa. Sitten on myöskin ihmisiä, joilla on suurempi sielu, toteaa mies.

Lehdistössä nousee esimerkiksi edelleen esille Dannyn ja Katri Helenan romanssi, joka sai alkunsa yhteistyöstä Danny Show'ssa. Laulajatar totesi viimeksi Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman suorassa lähetyksessä, ettei muista Dannyn kanssa viettämäänsä aikaa.

- Minusta ihmisen sielun koko on mittava silloin, kun hän osaa antaa arvoa. Jos ihminen on suuri, niin hän osaa nähdä ympärillä ne ihmiset, jotka ovat hänen elämäänsä myönteisesti vaikuttaneet. Jos puhutaan esimerkiksi Katri Helenasta, niin häntä on kiinnostanut elämässään vain Katri Helena. Katria ovat kiinnostaneet häneen itseensä liittyvät asiat. En tiedä, että Katri olisi ketään muuta koskaan auttanut. Se ei kuulu hänen arvomaailmaansa. On olemassa taiteilijoita, jotka antavat arvon toisellekin ihmiselle.

Uudella levyllä lauluja omasta arvomaailmasta

Vuosi 2016 näyttää laulajan osalta mielenkiintoiselta. Uusi levy on valmis ja se julkaistaan tämän vuoden aikana. Samana vuonna Danny suuntaa Finnhittien kuninkaat -kiertueelle Tapani Kansan ja Frederikin kanssa, hänen elämästään julkaistaan dokumenttielokuva ja kirja.

Keväällä julkaistu Päivät nää -single on Edu Kettusen käsialaa. Uutta levyä Danny on työstänyt Esa Niemisen kanssa. Danny kuvaa kokonaisuutta sanoin "pirun hyvää materiaalia". Kappaleiden tekstit kuvastavat kaikki artistin elämänkokemusta ja arvomaailmaa, josta käsin hän on tehnyt koko uransa ajan musiikkia. Hänellä on oma suosikkikappaleensa levyllä, jota toivoo seuraavaksi singlelohkaisuksi.

Kesän juhlissa kuullaan kuitenkin enimmäkseen Dannyn vanhoja kappaleita, sillä Finnhittien kuninkaat kokoaa hänen, Tapani Kansan ja Frederikin parhaimmat hitit yhteen esitykseen.

{lainaus teksti="En halua olla porukan johtaja tai päällepäsmäri"}Kun puhutaan kolmikosta, Dannyn silmiin hiipii huumorin pilke. Hän tuntee taiteilija Kansan ja Frederikin pitkältä ajalta, sillä molemmat ovat olleet aikoinaan D-tuotannon leivissä. Molempien kanssa on ollut myös kilpailua. Kolmikon show'n suunnittelu onkin tämän vuoksi mennyt aikamoiseksi sovitteluksi.

- Yleensä kun teen jotain, teen sen sataprosenttisesti, täysillä loppuun saakka. Tässä tapauksessa olen päättänyt, että suunniteltaessa ohjelmaa rakennan vain oman osioni. En halua olla porukan johtaja tai päällepäsmäri. Meillä on yksi kappale tulossa, ja siitä keskustelusta tuli varsin värikäs, koska kaikilla oli omat ajatuksensa siitä, millainen kappaleen tulisi olla. Ratkaisimme asian niin, että jokaisella on oma säkeistönsä, ja joudumme yhteistuumin hyväksymään vain B-osan. Kun kaikilla on kappaleessa oma puheenvuoronsa, me kaikki mahdumme siihen lauluun, jos laulusta sopu syntyy.

Dannylle muistuu mieleen koominen tilanne show'n suunnittelun aikana.

- Manageri sanoi meille, kun istuttiin porukassa, että Danny on niin hyvä kirjoittamaan, että antakaa sen kirjoittaa show, siitä tulee helvetin hyvä. Taiteilija Kansa sanoi, että kyllä se riittää, että istumme kolmistaan ja päätämme laulut ja pistämme ne järjestykseen ja se on siinä. Yhdellä lauseella Tapsa siis torppasi sen, etten kirjoita mitään, virnistää Danny, ja toteaa, ettei päätös haittaa häntä.

- Pääasia on eliminoida kaikkia riidat. Kun teemme käsikirjoituksen ohjelmaan, arvomme kuka aloittaa, kuka esiintyy keskellä ja niin edespäin. Pitää mennä neiti Fortunan eli arvonnan mukaan ilman, että syntyy yhtään aggressiota. Näiden veijareiden kanssa on kiva olla tällaisella koulutusmatkalla.

Artisti on kerännyt sen verran sulkia hattuunsa, että hänestä saisi toki myös oivan Vain elämää -tähden, sillä uuden tuotantokauden artisteja ei ole vielä julkistettu. Mies ei kuitenkaan nosta samantien peukaloaan ohjelmalle.

- Vain elämää on Warner Music -levy-yhtiön formaatti ja he valitsevat sinne omia taiteilijoitaan - poikkeuksellisesti ottavat myös jostain muualta. En ole ohjelmaan pyrkinyt tai halunnut, kommentoi laulaja.

Hän korostaa, että ohjelma on toiminut loistavasti ponnahduslautana esiintyville taiteilijoille ja antanut monelle tähdelle "uuden tulemisen". Danny ottaa mieluummin haltuunsa live-esiintymiset, joissa saa olla yhteydessä yleisöön. Yhdestä asiasta hän on kuitenkin varma.

- Kenelläkään muulla ei ole niin paljon hittejä kuin minulla, joten niistä saisi ainakin hyvää työmateriaalia ohjelmalle, päättää laulaja.

Kuuntele alta Dannyn kappale Päivät nää.

Kilpailut

Uusimmat