Kuva: Mikko Räsänen

Matti ja Teppo erikoisesta keikkatilanteesta: "Fanit yrittävät jutella, kun laulamme"

12.09.2016 09:08 - Anna Hopi

Turkulaiskaksikko Matti ja Teppo on kiertänyt suomalaisia esiintymislavoja jo vuosikymmenten ajan.

Artistit kertoivat Iskelmä Live Helsinki -tapahtumassa, millainen suhde heillä on omiin faneihinsa.

- Kyllä lähelle saa tulla. Olemme huomanneet kesäkeikoilla, että on paljon faneja, jotka seuraavat meitä keikalta toiselle. Olemme saattaneet olla edellisiltana Turun lähellä keikalla, ja sitten samat kasvot ovat Oulussa. Se hämmentää. He ovat todella aktiivisia, mikä on mahtava juttu. Jokainen artisti tarvitsee tosifaneja, sanoo Matti.

- Jos mietitään jotain negatiivista puolta julkisuudessa, niin on sellaisiakin faneja tanssipaikoilla, jotka ovat yleensä ihan nenän edessä. Heillä on kovasti asiaa, kun lauletaan. Sitten kun ollaan laulettu laulut, ei olekaan enää asiaa, naurahtaa Teppo.

Herroilla on takanaan pitkä keikkakesä. Veljekset suunnittelevat yleensä tarkasti esiintymisensä etukäteen, koska haluavat tarjota yleisölleen jotain ikimuistoista.

- Meidän keikoilla olemme tottuneet festarifiilikseen. Usein jengi fiilistelee edessä ja takana tanssitaan. Se on kiva asia, koska heitämme aika paljon läppää. Halutaan tarjota kokonaisvaltainen paketti, toteaa Matti.

Lue myös: Matti ja Teppo kritisoivat Turku-musikaalia: "Meiltä ei ole kysytty mitään!"

Kilpailut

Uusimmat