Kuva: AOP

Waltteri Torikka Anna-lehdessä: "Olen halukas sitoutumaan"

10.11.2016 09:38 - Anna Hopi

Laulaja Waltteri Torikka, 32, on ollu rakkaudessa epäonninen, mutta hän ei ole menettänyt toivoaan.

Mies kertoo Anna-lehden haastattelussa, että kaikki seurustelusuhteet, joita hän on yrittänyt, ovat kaatuneet. Hän ei silti ole luovuttanut, vaan katselee ympärilleen kiinnostunein silmin.

- Olen halukas sitoutumaan ja avoin uusille kohtaamisille. Ajattelen kuitenkin, että rakkautta ei voi hoputtaa. Se tulee sitten, kun sen aika on, Waltteri Torikka kertoo lehdelle.

Tähdet, tähdet -ohjelmassa Torikka nousi kansansuosikiksi ja hämmentyi seksisymbolin leimasta. Hän ei vieläkään tajua, miten joku voi pitää häntä "karkkina".

Laulaja sanoo olevansa elämänvaiheessa, jossa moni läheinen saa lapsia. Hän kokee, ettei ole itse vielä tässä elämänvaiheessa. Hän haluaa kuitenkin uskoa, että voi tavata oikean elämänkumppanin, jonka kanssa perheen voisi perustaa.

Lähde: Anna.

Lue myös: Waltteri Torikka tunnustautuu romantikoksi: "Itken elokuvissa noloissa kohdissa"

Lue myös: Oopperan ja popmusiikin yhdistäminen ei miellytä kaikkia - Waltteri Torikka: "Lokaa on tullut niskaan"

Kilpailut

Uusimmat