Kuva: AOP

Waltteri Torikka myöntää Me Naisille: "Olen hoitanut erotilanteet huonosti"

17.11.2016 09:02 - Anna Hopi

Laulaja Waltteri Torikka on omien sanojensa mukaan kliseinen avioerolapsi, vaikka ei haluaisi.

Rakkaus herättää Waltteri Torikassa ristiriitaisia tunteita. Hän on itse sinkku, mutta lähipiirissä moni saa lapsia ja perustaa perheitä. Kolmekymppinen laulaja sanoo oppineensa vanhemmiltaan, ettei rakkaus välttämättä kestä tahdosta huolimatta.

Vanhemmat erosivat, kun hän oli seitsemänvuotias.

Torikka sanoo vannoneensa, ettei hänestä tule koskaan vanhempiensa kaltaista, mutta niin vain kävi. Artisti kertoo tunnistavansa rakkauden loppumisen suhteessa siitä, kun mikään ei enää tunnu miltään.

- Parisuhteissani olen yleensä ollut se lähtijä, mutta myönnän hoitaneeni erotilanteet todella huonosti. Tunteiden väljähtymisestä olisi pitänyt puhua aiemmin, mutta se on ollut vaikeaa, koska olen viimeiseen asti yrittänyt olla loukkaamatta toista. Lopulta on tullut loukattua enemmän kuin olisi pitänyt, tunnustaa mies Me Naisten haastattelussa.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Waltteri Torikka tunnustautuu romantikoksi: "Itken elokuvissa noloissa kohdissa"

Kilpailut

Uusimmat