Kuva: AOP

Salatut elämät -tähti astui rokkarin saappaisiin - katso Patelan uusi musiikkivideo

02.03.2017 10:37 - Anna Hopi

Jarkko Nyman laulaa jämähtäneestä parisuhteesta uudella Tuntematon-kappaleella.

Näyttelijä Jarkko Nyman tunnetaan suuren yleisön silmissä Salatut elämät -sarjan Sebastian Vuorelana, jota hän on näytellyt vuodesta 2009 lähtien. Nyman on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa aktivoitunut myös musiikkirintamalla ja perustanut suomirockia soittavan Patela-yhtyeen.

Yhtye julkaisee tänään uuden musiikkivideon Tuntematon.

- Kappale kertoo puhumisen vaikeudesta ja heittäytymisen tärkeydestä. Varsinkin miehet tuppaavat olemaan tuppisuita eivätkä antaudu keskustelulle, jota parisuhde vaatii. Teksti velloo jumiutuneen parisuhteen vertauskuvissa, jaksaako vaivautua antamaan itsestään enemmän vai onko helpompaa ajelehtia eteenpäin kuten ennenkin, Jarkko Nyman kertoo.

Musiikkivideo parisuhteen jännitteistä

Patela-yhtyeen juuret ovat Oulussa, jossa Nyman tutustui bänditoveriinsa muusikko Janne Valppuun. Molemmat kaverukset työstivät tahoillaan pöytälaatikkoon musiikkia, joka vain odotti sopivaa hetkeä sekä tilaisuutta tulla tehdyksi.

Tuntematon-kappaleen musiikkivideolla vierailee näyttelijä Lotta Lindroos, joka on mukana uudessa Presidentti-televisiosarjassa sekä tulevassa Konttori-sarjassa.

- Videosta haluttiin nimenomaan tarinallinen jossa tulisi esiin vähän jämähtäneen parisuhteen tilanteita, miten jännitteet syntyy ja miten ne puretaan. Hauskuuttakin haluttiin mukaan, ettei ole pelkkää murjotusta, Jarkko Nyman jatkaa.

Kuuntele kappale alta.

Lue myös: Salatut Elämät -suosikkinäyttelijä perusti suomirock-bändin!

Kilpailut

Uusimmat