Kuva: Anna Hopi

Suomalaislaulaja: "Jos TV oli ennen parisuhteelle ongelma, nyt haaste on sosiaalinen media"

21.04.2017 10:00 - Anna Hopi

Hurman Jarno Ollikainen tulkitsee On toinen parhaissaan -kappaletta, joka kertoo monelle tutuista parisuhdeongelmista.

Hurma-yhtye julkaisi musiikkivideonsa kappaleeseen On toinen parhaissaan äskettäin. Janne Saksan säveltämässä kappaleessa on solisti Jarno Ollikaisen mukaan mustavalkoinen tarina, ja se kertoo eräästä yleisestä parisuhteissa olevasta ongelmasta.

- Musiikkivideon kautta ongelma on tuotu nykyelämään mukaan. Jos ennen tv aiheutti parisuhteelle ongelmia, eikä ole huomioitu toista, niin nykyään ehkä hektinen elämäntyyli ja jatkuva tavoitettavuus sosiaalisessa mediassa aiheuttaa sen, että ollaan paikalla, mutta ei läsnä, Ollikainen kertaa.

Äskettäin kihloihin mennyt laulaja sanoo aiheen olevan tuttu omastakin parisuhteesta. Hän kertoo pyrkivänsä antamaan kihlatulleen aikaa, jotta yhteiselossa säilyy hyvä yhteys.

- Biisi ei suoraan kerro omasta elämästä. Tässäkin on pitkä parisuhde takana. Uskaltaisin väittää, että jokaisessa niitä on takana. Tämä aihe koskettaa nykyään aika montaa ihmistä. Viihde voi olla rajoittavana tekijänä parisuhteessa.

Lue myös: Hurman uusi musiikkivideo on julkaistu! Katso ensiesitys

Kilpailut

Uusimmat