Kuva: Senja Rapila

Michael Monroe juhlistaa 30-vuotista uraansa kokoelmalevyllä - kuuntele esimakua

05.05.2017 08:40 - Anna Hopi

Monroen kokoelmalevyllä on kolme kokonaan uutta kappaletta ja paljon biisiharvinaisuuksia.

Michael Monroella on takanaan pitkä ura. Rockmies on musisoinut soolouralla kaiken kaikkiaan 30 vuoden ajan. Hän julkaisee sen kunniaksi 9. kesäkuuta kokoelmalevyn, josta kuultiin keväällä jo esimakua uuden One Foot Outta The Grave -singlen kautta.

Kokoelmalla on mukana kolme aikaisemmin julkaisematonta kappaletta. Ne ovat Fist Fulla Dynamite, Simpletown ja Magic Carpet Ride, jossa on mukana Slash. Levyllä on niin ikään kaksi Suomessa julkaisematonta kappaletta, It’s A Lie duettona Stiv Batorsin kanssa ja Hurriganes-cover Get on.

Mukana kokoelmalla on muun muassa neljä kappaletta Little Stevenin tuottamalta Demolition 23 -albumilta, joka ei ole ollut saatavilla yli kahteenkymmeneen vuoteen.

(kuva: Fotolia)


Michael Monroella on edessään vilkas keikkakesä ja bändi nähdään muun muassa lämmittelemässä Guns N’ Rosesia Hämeenlinnassa. Syksyllä juhlitaan Monroen 30-vuotista uraa Helsingin Kulttuuritalolla, jolloin luvassa on kahden tunnin erikoiskeikka vierailijoineen. Lue lisää keikasta täältä.

Kuuntele esimakua Michael Monroen kokoelmalevystä alta uusimman kappaleen kautta.

Lue myös: Michael Monroe juhlistaa 30-vuotiasta soolouraansa näyttävästi - luvassa todellinen spektaakkeli

Kilpailut

Uusimmat