Kuva: Mikko Räsänen

Erika Vikman seuraavasta Tähdet, tähdet -vedosta: "En edes tunne tuota kappaletta"

18.10.2017 20:11 - Anna Hopi

Stadionrock-jaksossa Vikman aikoo heittäytyä Guns 'N Roses -yhtyeen kappaleeseen täysillä.

Laulaja Erika Vikman, 24, nähdään syksyn aikana Tähdet, tähdet -ohjelmassa MTV3-kanavalla. Häneltä on jo nähty kilpailussa kaksi upeaa vetoa. Avausjaksossa laulaja versioi Madonnan ikonisen Vogue-kappaleen, ja seuraavaksi häneltä nähtiin sykähdyttävä tulkinta Adelen Hello-kappaleesta.

- Olen pyrkinyt siihen, että minulla olisi jokaisessa jaksossa antaa yleisölle jotain uutta tai yllättävää, hän kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa.

Tulevassa jaksossa Erika Vikman esittää Guns 'N Rosesin kappaleen Welcome To The Jungle. Stadionrock on naiselle ennestään tuntematon genre, joten rokkari Axl Rosen housuihin hyppääminen jännittää häntä.

- Pyysin, että tuotantoyhtiö ehdottaa minulle kovaa biisiä. Mietin, että vitsi, en edes tunne tuota kappaletta. Samalla kuitenkin ajattelin, että mikäs sen parempaa kuin mennä aivan pystymetsästä Gunnareita vetämään, Vikman toteaa.

-Tiedän, että moni muukin meistä poppareista tulee olemaan aika kuumilla kivillä esitystensä kanssa. Kyse on stadionrockista, tässä pitää heittäytyä. Millään seksikkyydellä tai söpöydellä ei voi pelata, vaan se tulee olemaan räkäistä hommaa, hän sanoo.

- Strategiani on, että annan palaa spontaaniuden varassa. Siinä ei voi himmailla, muuten siitä tulee kiusallista meille kaikille.

Lue myös: Erika Vikman aikoo hurmata katsojat Tähdet, tähdet -ohjelmassa: "En pelkää mokaamista"

Lue myös: Erika Vikman seksikkäässä lookissa - tötterörintaliiveissä Madonnan tapaan

Lue myös: Erika Vikman jumalaisen kauniina mallikuvassa - katso

Kilpailut

Uusimmat