Kuva: Mikko Räsänen

Markku Aro: "On hyvä asia, että artistin elämässä tapahtuu murheellisia asioita"

04.12.2017 14:15 - Anna Hopi

Tuskallisista tapahtumista ja haavoista kumpuaa laulajan mukaan parempaa musiikkia.

Laulaja Markku Aro, 67, on viihdyttänyt tanssikansaa viidellä eri vuosikymmenellä.  Artistin uraan kuuluu huippuja, mutta myös notkahduksia. Aro sanoo, ettei ole aina helppoa olla huomion keskipisteenä.

- Ei se tule itsestään. Sinun pitää keskittyä siihen, ja olla keskipisteenä. Kaikki tähdetkään eivät sitä kestä, vaikka he olisivat suosion huipullakin. Silloin tulee määrättyjä konflikteja. Keikka ei menekään oikein hyvin, tai muuta vastaavaa. Haasteet riippuvat ihmistyypistäkin ja siitä tinkimättömyydestä, jonka itsellesi asetat, laulaja kertoo.

- Joku voi paeta alkoholiin, toinen sivusuhteisiin, ja kolmas ulkomaille. Keikat saatetaan painaa yön syvimpinä tunteina, otetaan kuppia ja yritetään sillä unohtaa vähän. Silloin on se vaara, että ajeudutaan elämän ongelmiin. Jos kysyt keneltä vain, joka on viihdetaiteilijan ammatissa, siinä on määrätyt paineet. Jos et kestä painetta, jossain vaiheessa yleisö huomaa sen. Silloin täytyisi pitää tauko.

Yli 50 vuoden ura on opettanut Arolle nöyryyttä ja tinkimättömyyttä omassa työssä.

- Musiikillisesti ei saa lipsua, sen pitää kuulostaa hyvältä. Sinun täytyy olla esillä ja kestää sitä valoa. Kun olet väsynyt ja puhki, niin täytyy pitää taukoa, hän sanoo, ja kertoo puhuvansa omasta kokemuksesta.

Onko artisteilla haavoja, joiden kautta syvät tulkinnat syntyvät?

- Riittämättömyyden tunne on varmasti meillä kaikilla. Haavoittuvaisuus on hyvä asia - se, että on tapahtunut jotain murheellista. Se lataa sinuun voimia ja antaa määrätynlaisen herkkyyden. Se, että yksityiselämässä menee huonosti, voi auttaakin lataamaan tuon tunteen musiikkiin ja saat siihen enemmän voimaa. Laitat esitykseen tai levytykseen voimia, joita et tiennyt sinulla olevankaan. Artisteilla ei pitäisi mennä koko ajan hyvin. Välillä pitäisi olla tapahtumia, jotka riipivät tuolta sydänalasta asti. Ne näkyvät parempana musiikkina, hän toteaa.

Markku Aro on itse kokenut kaksi avioeroa, jotka suistivat hetkeksi synkkiin tunnelmiin ja veivät pois tasapainosta.

- Ne ovat raskaita juttuja. Nuorempana, kun en vielä ollut aviossa, oli tyttöystäviä ja niistäkin erottiin. Seurustelut olivat vähän sitä ja tätä... Läheisten kuolematkin ovat koskettaneet ja vaikuttaneet sisimpään. Tällaiset murheet kasvattavat kestävyyttä ja lataavat sisään tunnetta. Voit tuntea enemmän ja välittää sitä kautta tunteita yleisölle, kun elämässä on tapahtunut rosoja, hän sanoo.

 Kuuntele alta Markku Aron kauneimpia kappaleita.

Lue myös: Markku Aro voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon - "Ensimmäinen tunnustus, jonka olen urallani saanut"

Kilpailut

Uusimmat