Kuva: Senja Rapila

Tommi Läntinen uudesta Boycott-levystä: "Täysin kilpailukykyinen Scorpionsin kanssa"

05.04.2018 15:15 - Iiro Myllymäki

Tommi Läntiselle vuosi 2017 oli työntäyteinen.

Tommi Läntiselle, 58, vuosi 2017 oli työntäyteinen. Syksyllä miehen luotsaamalta Boycott-yhtyeeltä saatiin uusi studioalbumi. Edellisestä yhtyeen levystä oli ehtinyt kulua jo hyvä tovi, sillä edellisen albuminsa bändi oli julkaissut vuonna 1992.

- Oli raju vuosi. Paljon työtä, paljon kivaa duunia, mutta raskasta duunia kuitenkin. Tietyllä tavalla oli aikamoista luovimista. Ei ole päässyt myötäiseen vetämään. Tiesinkin, kun lähdin tähän sydämeni ajamana, että englanninkielinen rokki on vähän indie-kamaa tällä hetkellä. Se ei ole ihan valtavirtaa, Läntinen kertoo Leo Stillmanin luotsaamassa Biisintekijän päiväkirja -podcastissa.

Leo Stillman ja Tommi Läntinen (kuva: Tipi Takala)

Boycottin viime vuonna julkaistu The Mighty -albumi sai miedon positiivisen vastaanoton kriitikoilta. Albumin myynti jäi kuitenkin vaisuksi. Levy debytoi Suomen virallisella albumilistalla sijalla 46 ja tämän jälkeen putosi top 50:stä kokonaan. Tommi Läntinen on kuitenkin tyytyväinen ”Amerikan rokkia” sisältävään albumiin.

- Olisi kiva, jos ihmiset tutustuisivat siihen levyyn. Se on täysin kilpailukykyinen esimerkiksi Scorpionsin kanssa, Läntinen sanoo.

Tällä hetkellä Tommi Läntinen kirjoittaa kappaleita sekä englanniksi että suomeksi.

Voit kuunnella kyseisen Boycottin levyn alta.

Koko Tommi Läntisen haastattelun pääset kuulemaan tästä linkistä.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Tommi Läntinen Boycottin uudesta levystä: "Rohkeita ratkaisuja"

Lähde: Musiikkituottajat

Kilpailut

Uusimmat