Kuva: Mikko Räsänen

Paula Koivuniemi jättää festarikeikat - "Nuorisohomma on jo koettu"

17.04.2018 09:15 - Iiro Myllymäki - Luettu 1 477 kertaa

Uuden albumin julkaiseva iskelmätähti haluaa konsertoida tulevaisuudessa isojen orkesterien kanssa.

Legendaarinen iskelmätähti Paula Koivuniemi, 70, on kaikenikäisten suosiossa. 2000-luvulla nainen on nähty esiintymässä paitsi konserttisaleissa, myös suurilla festariareenoilla. Naisen hitit, kuten Sata kesää, tuhat yötä, Aikuinen nainen ja Kun kuuntelen Tomppaa, ovat tuttuja myös nuorelle yleisölle ja mahdollistavat raikuvan yhteislaulun. Nyt Paula Koivuniemi on kuitenkin aikeissa jättää festarikeikat kokonaan taakseen.

- Siihen vaikuttaa oma ikä ja kokemus ja se, mitä haluaa antaa ja kenellekin. Nuorisojuttu on jo koettu, ja olen iloinen, että olen saanut laulaa nuorillekin. Kun on elämänkokemusta, laulan mieluiten niille, joilla itselläkin niitä kokemuksia on, Koivuniemi sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Vielä tänä kesänä Koivuniemellä on muutama festarikeikka tiedossa. Nainen uskoo, että tulevaisuudessa hän keikkailee yhä enemmän isojen orkesterien kanssa. Hän on tehnyt tietoisesti sen päätöksen, että hän keikkailee entistä harvemmin. Enimmillään nainen on painanut keikkaa 25 esiintymisen kuukausitahdilla 1980-luvulla. Nykyään keikkoja on kuukaudessa noin tusinan verran.

- Tunnistan oman jaksamiseni rajat. Väsyneenä ei voi mennä ihmisten eteen, Koivuniemi sanoo.

Paula Koivuniemi on erityisesti mieltynyt firmojen yksityistilaisuuksissa heitettäviin keikkoihin. Niissä hyvänä puolena on ajankohta. Siinä missä festarikeikat yleensä kestävät myöhään yöhön, firmakeikoilta pääsee lähtemään kotiin ajoissa.

Uutta musiikkia toukokuussa

Paula Koivuniemi on työstänyt uutta musiikkia yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Mika Toivasen kanssa. Toukokuussa naiselta ilmestyy uusi, Elämästä-niminen albumi. Levy on jatkoa vuonna 2010 julkaistulle Rakkaudesta-albumille. Albumille on koottu Paula Koivuniemen omia suosikkeja suomalaisista rakkauslauluista.

Rakkaudesta ja Elämästä ovat osa albumitrilogiaa, jonka viimeisen osan teemaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

- Se saattaa olla esimerkiksi Luopumisesta, Koivuniemi pohtii.

Edellisen täysin uutta materiaalia sisältävän albuminsa Koivuniemi julkaisi vuonna 2012. Koivuniemen suunnitelmissa ei ole enää levyttää uutta hänelle kirjoitettua materiaalia vaan ainoastaan cover-versioita muiden artistien kappaleista.

- Tuntuu, että tämäntyyppinen musiikki ja tähän liittyvät konsertit ovat minun elämääni.

Lue myös: Paula Koivuniemi Sillanpään huumekohusta: Hänen ympärillään on siipeilijöitä, ei ystäviä!

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat