Kuva: AOP

Asko Kallonen ei koe olevansa jäävi toimimaan Emma-tuomarina: "Minulla ei ole hirveästi merkitystä"

13.12.2019 17:15 - Iiro Myllymäki

Asko Kallonen oli mukana päättämässä voittajaa kategoriassa, jossa kilpailee hänen suojattinsa Chisu.

Kirjoitimme aiemmin perjantaina tulevan Emma-gaalan ehdokkuuksista vuoden tuottaja -kategoriassa. Ehdolla kategoriassa on muun muassa Chisu. Palkinnon saajasta päättää yhdeksänhenkinen raati, jonka puheenjohtajana toimii Warner Music Finlandin kotimaisen osaston johtaja Asko Kallonen. Chisu on Warner-levy-yhtiölle kiinnitetty artisti, ja Kallonen on työskennellyt Chisun A&R-vastaavana tämän uran alusta asti. A&R-henkilö, eli tuotantopäällikkö, työskentelee tiiviisti yhdessä artistin kanssa musiikinteon ja julkaisemisen saralla.

Emma-gaalaa järjestävän Musiikkituottajat ry:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrä kertoi Voice.fi:n haastattelussa, että hän ei näe Kallosen tuomaroinnissa jääviysongelmaa. Tavoitimme Asko Kallosen kommentoimaan asiaa. Hän ei koe olevansa puolueellinen toimimaan vuoden tuottaja -raadissa.

- Minulla ei ole raadin puheenjohtajana hirveästi merkitystä. En itse ehdottanut ketään ehdokaslistalle, vaan olen kerännyt muiden ehdotukset ja organisoinut kokouksen, jossa ehdokkaat ja voittaja on päätetty, Kallonen kertoo.

Vuoden tuottaja -kategoriaan valikoitui viisi ehdokasta. Valintaprosessi meni niin, että kutakin tuomaria pyydettiin valmistelemaan omat ehdotukset ehdokkuuden ansaitsevista tuottajista, ja sitten näistä ehdotetuista tuottajista äänestettiin kategorian voittaja suljetussa lappuäänestyksessä. Neljä seuraavaksi eniten ääniä saanutta pääsivät mukaan julkistettuun ehdokaslistaan. Asko Kallosella oli ääni tässä äänestyksessä. Voitto oli hänen mukaansa selkeä. Voittaja selviää gaalassa 8. helmikuuta.

Chisu sai viisi Emma-ehdokkuutta. (kuva: Emmi Moilanen)

Kallonen on ollut vuoden tuottaja -raadissa useampaan otteeseen. Hän ei ole koskaan havainnut, että kukaan tuomariston jäsen suosisi ihmisiä, joihin heillä on tiiviimmät kytkökset.

- Toki on harvinaista, että artisti, jonka kanssa raatilainen itse tekee töitä on myös tuottaja. Se on kuitenkin yhä yleisempää, Kallonen sanoo.

Asko Kallonen sanoo, että raadissa olevilla on väkisinkin erinäisiä työsuhteita ehdolla oleviin tuottajiin, sillä Suomen kokoisessa musiikkimaassa alan ammattilaisia on hyvin rajallinen määrä. Hän kuitenkin uskoo, että tällaiset ammatilliset siteet eivät vaikuta raatilaisten päätöksentekoon.

- Kaikki raatilaiset ovat ammattilaisia. Kun raatiin kutsutaan, luotetaan ihmisten arviointikykyyn. Äänestäessäni mietin yleisesti niitä kriteereitä, joilla voin arvioida, kuka on hyvä tuottaja, Kallonen sanoo.

Lue myös: Emma-gaalan tuomaristossa jääviysongelma? Chisulla tiivis työside raadin puheenjohtajaan

Lue myös: Mitä Emma-ehdokkaat ajattelevat Maustetytöt-kohusta? Vain yksi antoi suoran vastauksen

Kilpailut

Uusimmat