Kuva: AOP

Anssi Kela julkaisi koskettavan päivityksen 70-vuotiaalle Pave Maijaselle - "Vain kiitollisuutta"

04.09.2020 17:15 - Lauri Kujanpää

Kela omistaa yhden Maijasen kitaroista.

Suomalaisen musiikin legenda Pave Maijanen täytti vastikään 70 vuotta.

Yksi miehen onnittelijoista on ollut Anssi Kela, 48, joka julkaisi koskettavan päivityksen sosiaalisen median kanavissaan.

"Hyvää syntymäpäivää 70-vuotiaalle Pave Maijaselle. Tutustuimme vasta viisi vuotta sitten Vain elämää -kuvauksissa. Meillä synkkasi heti hyvin: mieleen jäi monia hauskoja hetkiä, kun kerroimme kuvausten lomassa toisillemme tarinoita — vaikka rehellisyyden nimissä Pavella oli tietysti taskussaan muutama anekdootti enemmän kuin minulla.

Koin hengenheimolaisuutta, koska Pave on juuri sellainen tekijä, millainen olen itsekin halunnut olla: enemmän muusikko kuin artisti. Multi-instrumentalisti, joka viihtyy hyvinkin erilaisissa musiikillisissa vesissä. Ei mikään markkinatutkimusten pohjalta rakennettu artistibrändi, vaan vanhan koulukunnan musamies. Tällaisena tekijänä Pave on minulle ehdottamasti esikuva. Suurmestari."

Maijanen on kertonut sairastavansa ALS-tautia. Kela kertoi kuulleensa asiasta viime vuoden lopulla.

"Kuulin Paven sairaudesta viime vuoden loppupuolella. Vielä tammikuussa hän oli siinä kunnossa, että jaksoi tulla oluttuopin ääreen tapaamaan minua ja Maija Vilkkumaata. Tuo Leijuvassa Lahnassa vietetty istunto jää pysyvästi mieleen. Minuun teki suuren vaikutuksen se, miten positiivinen Paven katsantokanta kaikesta huolimatta oli. Ei katkeruutta, vaan kiitollisuutta."

Kela omistaa yhden Maijasen kitaroista.

"Pave on synttärihaastatteluissaan kertonut myyneensä soittimensa pois. Minulla on kunnia kantaa jatkossa yhtä noista soihduista: Paven ikoninen Telecaster on nyt minulla. Rakastan tuota kitaraa, se on luultavasti paras soittimeni. Siitä huolimatta antaisin sen hetkeäkään epäröimättä takaisin, jos Pave nyt pirauttaisi, ja sanoisi pystyvänsä taas soittamaan."

Näet koko julkaisun alta tai täältä.

Lue myös: Anssi Kela jakoi hämmentävän kuvan käsivarrestaan: "Jeesus ilmestyi mustelmaan"

Lue myös: Anssi Kelan koira käyttäytyi aggressiivisesti vauvaa kohtaan: "En ikinä unohda lähtöpäivää"

Kilpailut

Uusimmat