Kuva: Nana Simelius

Kaija Koo julkaisi voimakkaan rakkausballadin: "Pääsin tulkinnassa käyttämään koko äänialaani"

12.02.2021 11:15 - Reija Saarinen

Kappale kantaa nimeä Taipumaton.

Kaija Koo julkaisi tänään uuden singlen Taipumaton. Kyseessä on rakkausballadi, joka pitää sisällään vahvoja tunteita. 

- Olen pitkään halunnut tehdä rakkausballadin, jossa olisi kaikki maailman suuret tunteet. Uusi singleni Taipumaton on juuri sellainen. Siinä on sekä herkkyyttä että voimaa ja pääsin tulkinnassani käyttämään koko äänialaani, Kaija Koo kertoo tiedotteessa. 

Naisen mukaan kappale herätti kuuntelijoissa suuria tunteita jo demovaiheessa. 

- Taipumaton herätti jo demovaiheessa kuulijoissaan isoja tunteita, itkuakin vaikka kappale on täynnä voimaa. Kiitos lahjakkaat biisintekijät Tiina Vainikainen, Kalle Mäkipelto ja Henri Lanz, jotka jälleen osasivat täydellisesti pukea elämäni säveliksi ja sanoiksi.

Uusi kappale Taipumaton antoi nimensä myös Kaija Koon 10. syyskuuta julkaistavalle elämäkerralle, joka tulee käymään läpi viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uran huiput ja laskut.

- Kutsuin ensimmäistä kertaa studioon mukaan ”ulkopuolisen”, kun elämäkertakirjailijani Jouni K. Kemppainen tuli seuraamaan kappaleen äänityksiä. Hän oli mykkä tunteikkaan studiosession jälkeen. Välillä karjuin onnistumisen ilosta ja välillä raivosin, kun en ollut 100% tyytyväinen lauluuni. Oikean tulkinnan löytäminen on tärkeää, kyse ei ole vain laulamisesta. Olen onnellinen, että Jouni pääsi seuraamaan juuri tämän kappaleen matkaa.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Kaija Koo laulaa hitissään tutusta suomalaislaulajasta: "Näen hänet laulaessani sitä"

Kilpailut

Uusimmat