Kuva: Miikka Varila

Popeda pääsee korkkaamaan Tampereen Uros Live -areenan - jättikeikka joulukuulle

16.03.2021 09:45 - Iiro Myllymäki

Popeda pääsee ensimmäisenä yhtyeenä testaamaan kotikaupunkinsa uuden areenan.

Suosikkiyhtye Popeda pääsee korkkaamaan Tampereelle valmistuvan Uros Live -areenan. Yhtyeeltä on tiedossa jättikeikka areenalla 16. joulukuuta. Areenan on määrä valmistua joulukuussa.

- On hienoa päästä tuliterän kotiareenan estradille. Erityisen hienoa siitä tekee se, että saamme esiintyä pitkästä aikaa elävälle yleisölle. Popeda on tiukassa iskussa ja odotamme tätä konserttia niin kuin nuoret, villit orivarsat kesää! Popedan nokkamies Pate Mustajärvi kommentoi.

Keikkaa odottaa innolla paitsi yhtye, myös valmisteilla olevan areenan väki.

- Kyllähän tässä betonirakenteet tulevat samalla testattua ja käyttöönotettua, kun Popeda kajauttaa ensimmäiset sointunsa ilmoille. Saamme olla ylpeitä, että voimme tarjota maamme rock-legendalle ansaitsemansa konserttipuitteet! Uros Live -areenan toimitusjohtaja Marko Hurme sanoo.

Kyseinen keikka on osa Popedan tulevaa Voitto kaikesta -areenakiertuetta. Lipunmyynti Uros Live -keikalle alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 19. maaliskuuta yhdeksältä aamulla.

Lue myös: Costello Hautamäki paljastaa: Popeda säveltää uutta materiaalia

Lue myös: Popedan lopettamisesta uutisoitiin laajalti - nyt Pate Mustajärvi tarkentaa sanomisiaan IS:lle

Kilpailut

Uusimmat