Kuva: AOP

Marko Hietalan lähtö meinasi päättää Nightwishin uran: "Meni useampi päivä sumussa"

24.05.2021 18:15 - Lauri Kujanpää

Tuomas Holopainen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että uusi basisti istuu bändiin hyvin. Uusi jäsen paljastetaan viikonloppuna virtuaalikeikkojen yhteydessä.

Kiteen metallimusiikkiylpeys Nightwish soittaa ensi viikonloppuna kaksi virtuaalikeikkaa An Evening with Nightwish in a Virtual World -nimellä, joissa yhtye pääsee ensimmäistä kertaa esittämään viime vuonna julkaistun Human :II: Nature -albumin kappaleita.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen, 44, kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että riemua riitti, kun yhtye pääsi pitkästä aikaa soittamaan yhdessä.

- On ollut äärimmäisen hieno fiilis, kun olemme vihdoinkin päässeet soittamaan. Kuitenkin tämä koko jengi, soittajat ja henkilökunta, ovat suurta perhettä.

- Kappaleet kulkivat uskomattoman hyvin ja vaikka yhteissoitosta on aikaa ainakin 1,5 vuotta, niin meininki oli loistava. Uusi basistikin istuu bändiin mahtavasti, muusikko kehuu

Tosiaan, tuhannet fanit odottavat striimikeikkoja jo senkin takia, että yhtyeen uusi jäsen paljastetaan silloin. Nightwishin pitkäaikainen basisti-laulaja Marko Hietala ilmoitti yllättäen vuoden alussa, että jättää sekä Nightwishin että julkisuuden.

- Piti käydä aika paljon ajatustenvaihtoa sekä itseni että muiden kanssa. Faktahan on se, että kun Hietala ilmoitti lähdöstään, niin useampi päivä meni sellaisessa sumussa, että tämä oli nyt tässä. Olen sanonut useissa haastatteluissa aikaisemmin, että jos joku vielä lähtee, niin en jaksa enää, Holopainen huokaisee.

- Kuitenkin musiikkia on vielä niin paljon sisällä ja meillä on kohta 25 vuotta tapahtumarikasta matkaa takana, niin tarvitseeko sitä lopettaa kuin seinään? Alkuvuoden aikana asia varmistui minun ja muiden mielestä siitä, että kyllä tässä on jatkettava. Meillä on vielä niin paljon tehtävää, Holopainen valaa uskoa tulevaisuuteen.

Idea massiivisista virtuaalikeikoista tuli bändin mieleen viime marraskuussa.

- Treenikämppälivet ja vastaavat eivät tuntuneet koskaan omilta jutuilta ja olimme koko ajan optimisteja sen suhteen, että kohta pääsemme kiertueelle. Marraskuussa kuitenkin alkoi tuntua siltä, että koska keikat jatkuvasti siirtyvät, niin miksi emme tekisi jotain hieman erikoisempaa.

- Siitä lähtien olemme tätä konseptia rakentaneet ja pakko sanoa, että kyllähän tässä on varsin innostunut, sillä kyseessä on aikamoinen "kerran elämässä" -kokemus.

Mukana keikkojen rakentamisessa on ollut monille Nightwish-faneille tuttu mies.

- Minulle oli ehdottoman selvää, että pitkäaikainen graafikkomme Janne "Toxic Angel" Pitkänen on mukana, ja hän on ollut isossa osassa tuottamassa tuota visuaalista puolta. Itse olen enemmänkin antanut ideoita ja Janne ja striimintekijät ovat olleet johdossa. Iso kiitos siitä heille.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Marko Hietala kertoo jättävänsä Nightwishin: "Kulunut vuosi pakotti minut miettimään"

Lue myös: Jouni Hynynen kehuu Nightwish-johtohahmon työtahtia: "Veti ykkösellä biisit sisään"

Lue myös: Nightwishin virtuaalikeikoista lisätietoja - Marko Hietalaan profiloitunutta kappaletta ei esitetä

Kilpailut

Uusimmat