Kuva: Senja Rapila

Apu: Paula Koivuniemi lopettaa uransa - "Voin antaa tilaa nuoremmille"

12.10.2022 12:15 - Iiro Myllymäki

Suosikkiartisti haluaa ottaa nyt aikaa itselleen.

Legendaarinen laulaja Paula Koivuniemi, 75, kertoo Apu-lehden haastattelussa lopettavansa uransa. Korona-aika on auttanut laulajaa irtaantumaan työnteosta, eikä hän enää kaipaa keikkaelämää. Koivuniemi kertoo, että kuusi vuosikymmentä kestänyt ura on nyt tullut päätökseensä ja hän haluaa ottaa aikaa itselleen.

- Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehdä tätä uraa laulajana näin pitkään. Olen tavannut upeita ihmisiä ja suuria taiteilijoita. Levyilläni on ollut aina oikea iso orkesteri. Kukapa olisi uskonut, että tällainen maalaistyttö esiintyisi Suomen kansallisoopperan orkesterin kanssa ja Mikko Franck lentäisi kapellimestariksi Pariisista. Olen saanut musiikilta paljon ja voin jo hyvillä mielin antaa tilaa nuoremmille, Koivuniemi sanoo Avun haastattelussa.

Korona-aikana Koivuniemi omaksui uuden elämänrytmin kiireisen keikkailuelämän tilalle. Hän kertoo ulkoilleensa paljon ja liikkuneensa luonnossa. Hän väläytteli lopettamisen mahdollisuutta jo kesällä Ilta-Sanomien haastattelussa.

Paula Koivuniemen menestyksekäs ura alkoi vuonna 1966, kun hän julkaisi Perhonen-kappaleen. Vuosikymmenien varrelle on mahtunut koko kansan tuntemia hittejä, kuten Aikuinen nainen, Sata kesää, tuhat yötä, Kun kuuntelen Tomppaa ja Kuuleeko yö. Koivuniemi on nähty myös muun muassa Vain elämää -ohjelmassa.

Koivuniemi kertoo Avulle myös ihmissuhde-elämäänsä liittyvistä ajatuksistaan. Hänellä ei ole tällä hetkellä kumppania.

- Hienoahan se olisi, jos vielä jonkun kumppanin löytäisi. Tässä julkisessa ammatissa se on hieman haastavaa siksi, etteivät kovin monet miehet uskalla lähestyä seurustelumielellä. Ja kyllä minun kanssani olevalla miehellä pitää olla itsetunto kohdallaan, Koivuniemi sanoo.

Lue myös: IS: Julkisuudesta vetäytynyt Paula Koivuniemi, 75, vastaa mystisesti kysymykseen lopettamisesta

Lue myös: Paula Koivuniemen läpimurtohitistä 50 vuotta - alkuperäinen teksti kertoi ilotytöstä

Lähde: Apu

Kilpailut

Uusimmat