Kuva: Tero Ahonen

Behm ja Olavi Uusivirta duetoivat yhteiskappaleella: "Kaikki oli niin selvää"

26.05.2023 22:15 - Minttu Tikkanen

Behmin uusi albumi julkaistaan syksyllä.

Behm ja Olavi Uusivirta julkaisivat tänään ensimmäisen yhteisen kappaleensa koskaan. Viimeinen tanssi -kappale on Behmin sanoittama, säveltämä ja tuottama. 

Behm eli Rita Behm kertoo, että kuuli kappaletta tehdessään heti, miten hyvin Uusivirta sopisi siihen mukaan. Behm oli myös ehtinyt haaveilla yhteistyöstä jo pidemmän aikaa. 

"Ihan ensimmäisissä haastatteluissani minulta kysyttiin, kenen kanssa haluaisin tehdä laulun ja vastasin Olavi Uusivirran. Viime syksynä sävelsin tällaisen kappaleen ja kuulin hänet siinä heti. Kirjoitin tekstiä ajatellen, mitä hän tässä sanoisi. Kun laulu oli valmis, lähetin sen Olaville saatesanoin, jotka menivät jotakuinkin näin: ’tein tämmöisen laulun ja oikeastaan nyt vain ilmoitan, että onpa ihanaa, kun tuut tähän laulamaan’ ja se oli siinä. Kaikki oli niin selvää!" Behm kuvailee Warner Musicin tiedotteessa.

Jos upotus ei näy, pääset kuuntelemaan sen täältä.

Viimeinen tanssi on myös kolmas single Behmin syksyllä julkaistavalta toiselta albumilta Merkittävät erot. Albumi julkaistaan 22. syyskuuta.

Lue myös: Behm ja Miki Liukkonen ovat eronneet

Lue myös: Behmin lemmikki nousi someilmiöksi - "Hahmona vähän poikkeava"

Kilpailut

Uusimmat