Kuva: AOP/Kimmo Brandt
Katri Helenan jäähyväiskonsertin lämmittelijä julkistettiin
Katri Helena päättää pitkän uransa Helsingin Olympiastadionilla elokuussa.
Nuoren polven iskelmäyhtye Komiat on valittu Katri Helenan Viimeinen ilta -jäähyväiskonsertin lämmittelijäksi. Legendaarinen iskelmälaulaja päättää uransa Helsingin Olympiastadionilla 16. elokuuta.
Komiat-yhtyeen muodostavat Aleksi Yli-Sissala, Samuel Järvinen, Antero Linden, Juho Eskola ja Eero Nummela.
– On suuri kunnia päästä lämmittelemään ikonista Katri Helenaa hänen jäähyväiskeikallaan. Suunnittelemme järjestävämme Katrin kunniaksi Suomen suurimmat lavatanssit ennen hänen esiintymistään. Meillä on tämän kesän keikoilla ollut ohjelmistossa myös Katri Helenan levyttämä Letkis, joka on ollut valtavan suosittu, Komiat kertoo Warner Music Liven tiedotteessa.
Konsertti päättää Katri Helenan yli kuusikymmentä vuotta kestäneen uran. Artistia Olympiastadionilla säestää Leri Leskisen juhlaorkesteri.
– Olen innoissani, kun saamme Komiat stadionkonsertin lämmittelijäbändiksi. Upeita nuoria muusikoita, jotka ovat tehneet hyvää työtä ja tuoneet uutta yleisöä iskelmämusiikin pariin. Soittamisen ilo ja into välittyy, artisti puolestaan fiilistelee.

Katri Helena vetää elokuussa viimeisen keikkansa. (kuva: Vuokko Salo)
Lue myös: Katri Helena lopettaa uransa: 'Olen halunnut vaikuttaa ihmisten sydämiin laulamalla'
Lue myös: Laulaja Katri Helenalle on myönnetty Avainlippu-tunnustus
Lähde: Warner Music Live