Kuva: Fotolia

Tutkimus väittää: Lopetat 33-vuotiaana uuden musiikin kuuntelemisen

13.05.2015 13:20 - Nelly Tatti

Nuorten musiikkimieltymykset heittelehtivät herkemmin, kuin yli kolmekymppisten.

Kun täytät 33 vuotta, jätät todennäköisesti uuden musiikin etsimisen nuoremmille. Väite pohjautuu nettitutkimukseen, jossa yhdysvaltalaisia Spotify-suoratoistosovelluksen käyttäjiä arvioitiin. Keskimääräisesti 33-vuotias lopettaa uuden musiikin kuuntelemisen palvelussa, kun taas teini-ikäiset kuuntelevat erittäin suosittuja hittejä. Tutkimus osoittaa, että uuden musiikin kuuntelu vähenee selvästi 25 vuotiaasta eteenpäin, kunnes lakkaa täysin kolmekymppisenä.

"Kuuntelijat löytävät uusia, mutta vähemmän suosittuja genrejä enemmän ja enemmän, joita ei ennenvanhaan soitettu radiossa ollenkaan. Kolmekymppiset palaavat useinmiten myös kuuntelemaan musiikkia, joka omassa nuoruudessa oli suosittua, mutta sitemmin jäänyt huomiotta", tutkimus selittää ilmiötä.

Tutkimuksessa selvisi myös, että naiset ja miehet kuuntelevat nuorempana yhtä paljon uutta musiikkia, mutta vanhemmiten miehillä loppuu uuden musiikin kuuntelu, kuin seinään. Lapsiperheet lopettavat uuden musiikin kuuntelun samanikäisiä aiemmin.

Lähde: AlternativePress

Kilpailut

Uusimmat