Kuva: Lauri Kujanpää

50-vuotias Jouni Hynynen pelkää vanhenemisessa vain yhtä asiaa: "Sitten olen pinteessä!"

10.03.2020 18:15 - Lauri Kujanpää

Hynynen ja hänen vaimonsa Mari Perankoski aloittivat oman radio-ohjelman.

Kotiteollisuus- ja Maanalainen Armeija -yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen, 50, työskentelee tällä hetkellä myös vaimonsa Mari Perankosken kanssa. Kaksikko on nimittäin julkaissut Radio Villa Mayhem -nimisen podcastin RadioPlay-sovelluksessa.

Hynynen kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle, että vaikka heittääkin haastatteluissa paljon ronskia läppää, miettii hän välillä hyvinkin tarkasti, mitä suustaan päästään.

- Vaimoni nauraa kovasti sille, että miten tällainen karjalainen alkuasukas on sopeutunut esimerkiksi Töölön kulttuuripiireihin. Vaimoni näyttelijäkaverit tuntuvat pitävän minusta, sillä osaan käyttäytyä. Toki viihdyn niiden ihmisten kanssa, mutta kyllä siellä vähän on käsijarru päällä, Hynynen nauraa.

Hynynen ja Kotiteollisuus yhdistetään usein siihen, että heille saattaa maistua alkoholi hieman tavallista enemmänkin. Hynynen sanoo haastattelussa, että alkoholin kanssa on osattava olla varovainen.

- Pidän itsestäni huolta samalla muun muassa urheilemalla. Vaikka esimerkiksi keikkatilanteissa maistuukin, niin kyllä sitä pitää osata katsoa kavereista, että milloin liika on liikaa. Täytyy osata kelata se asia jotenkin fiksusti: Alkoholi on ihana aine, mutta sen kanssa ei passaa olla liian hyvissä väleissä.

Jouni Hynynen täytti vastikään 50 vuotta. Hän ei kuitenkaan pode ikäkriisiä ja ei keksi vanhenemisesta juurikaan mitään negatiivista. Ainoastaan kaljuuntumista Hynynen kertoo pelkäävänsä.

- Ikä tuntuu pirun hyvälle. Olen hirveän onnellinen siitä, että olen elossa ja voin hyvin. Minulla ei ole vanhenemisesta mitään negatiivista sanottavaa, mutta toivoisin, että olisin hieman harmaampi! Se on nimittäin tyylikästä. Itse asiassa, ainut asia mikä muuten pelottaa ikääntymisessä on se, että jos tulisi pälvikalju! Sitten olen todella pinteessä, Hynynen nauraa.

Sadun Sunnuntaivieras -podcastin löydät täältä. Villa Mayhemin ekan jakson pääset kuuntelemaan alta tai suoraan RadioPlay-palvelusta.

Lue myös: Mari Perankoski ja Jouni Hynynen eivät sensuroi huumoriaan - paitsi kahdessa asiassa

Lue myös: Jouni Hynynen muisteli vuosien takaisen bileillan seurauksia: Krapula vei Herra Ylpön maistraattiin

Kilpailut

Uusimmat