Kuva: Fotolia

12 seikkaa, joiden takia nuorena avioituminen kannattaa

11.07.2016 18:45 - Emmi Moilanen

Kun alttarille astelee nuorena, on mahdollisuus jakaa lähes koko elämä oman sielunkumppanin kanssa.

Nykyisin on huomattavasti tavallisempaa avioitua lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta kuin kaksikymppisenä.

Oletuksena tuntuu olevan se, että ensin tulisi valmistua koulusta, päästä työelämään sekä hankkia hieman taloudellista varakkuutta ennen häitä. Popsugar teki yhteenvedon siitä, miksi nuorena alttarille asteleminen kuitenkin kannattaa.

1. Ette ole asettuneet vielä omiin uomiinne ja rutiineihinne, joten teidän on luultavasti kivuttomampaa kasvaa yhteen - sekä yhdessä.

2. Opit tekemään kompromisseja erinomaisesti. Kun kohtaatte käsi kädessä elämänne suurimpia päätöksiä, kuten lasten hankinta tai asunnon ostaminen, on myös toisen osapuolen mielipiteitä kuunneltava tarkkaan.

3. Tuki. Nuorena kohtaa useita uusia sekä hieman pelottavaltakin tuntuvia elämänvaiheita melko tiheästi. Aloittaessasi uudessa koulussa tai työpaikassa se tuo turvallisuudentunnetta, kun tiedät aviopuolisosi olevan automaattisesti tukenasi.

4. Nuorena naimisiin mentyä yhteinen rahatilanne ei luultavasti ole heti aivan parhaimmillaan. Avioliiton myötä jaatte kuitenkin yhdessä taloudellisen vastuun sekä mahdollisen rahan aiheuttaman stressin. Saatte mahdollisuuden opetella yhdessä tasapainoista taloudenhallintaa.

5. Kun alatte harkita perheen perustamista, hedelmällisyytenne on huipussaan. Teidän ei myöskään tarvitse tehdä nopeita päätöksiä perheenlisäyksen suhteen, sillä nuori ikä antaa teille aikaa harkita päätöksiänne rauhassa.

6. Juhlitte monia elämän tärkeitä merkkipaaluja yhdessä. Arvostakaa näitä mahdollisuuksia, joita myöhemmässä iässä avioituneilla ei ole enää mahdollisuutta kokea yhdessä.

7. Saatte vanheta yhdessä suurimman osan elämästänne.

8. Päästät irti itsekkäistä tavoistasi ennen kuin edes ehdit kehittää niitä pidemmälle. Asiat eivät ehkä mene aina juuri sillä tavalla kuin olet suunnitellut, mutta opit väistämättä ottamaan myös toisen ihmisen mielipiteet huomioon.

9. Nuorina teillä on enemmän energiaa kehittää parisuhdettanne, sekä lasten hankinnan jälkeen touhuta ja leikkiä lasten kanssa väsymättä.

10. Tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen on helpompaa, sillä olette jo sitoutuneet toisiinne vakavimmalla mahdollisella tavalla. Pohtiessanne asunnon ostamista tulevaisuudessa tai lasten lukumäärää, voitte olla luottavaisin mielin sen suhteen, että kun niiden aika koittaa, olette yhä toistenne vierellä.

11. Nuorena naimisiin meneminen kehittää vastuuntuntoa, sillä nyt myös omien asioidesi lisäksi olet sitoutunut yhteisiin tavoitteisiinne.

12. Häiden jälkeen sinulla on myös runsaasti aikaa toteuttaa muita tavoitteitasi, joita haluat saavuttaa elämässäsi.

Lähde: Popsugar

Lue myös: Onnellisen avioliiton salaisuus - pitkään naimisissa olleet paljastavat omat keinonsa

Lue myös: 5 myyttiä avioliitosta, joihin ei kannattaisi uskoa

Bauer Media järjestää Suomen suurimmat häät pe 19.8. klo 9. Kolmet häät, kolme radiota - 2,5 miljoonaa häävierasta. Lue lisää aiheesta tästä

Kilpailut

Uusimmat