Kuva: Fotolia

Entiselle miehelleni: "Kun aloin odottaa lastasi, kaikki muuttui entistä pahemmaksi"

09.09.2016 20:10 - Rea Tallgren

Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.

"Kun tapasin sinut ajattelin että olit kaikkea mitä olin halunnut elämääni.

Ostit minulle auton kun olimme olleet vain muutaman kuukauden yhdessä, joka on niin outoa koska ihmiset eivät tee niin kun ovat vasta tavanneet. Olin onnellinen hetken, kunnes sinä rupesit näyttämään sen todellisen kuoresi.

Heitit minut lattiaan selälläni, minä soitin poliisit, mutta sinä kävit puhumassa heidät ympäri. Se oli viimeinen kerta kun heidät soitin. Sanoit että minä kuvittelen kaiken.

Kun rupesin odottamaan yhteistä lastamme, ajattelin, että muutut. Kuitenkin sinä olit koko ajan jättämässä minut, ja sanoit, että lapsi ei edes olisi sinun vaan työkaverini. Sinä jatkoit valehtelua, valehtelit kaikesta. Tuhosit minut sisältä. Syytit että minä petän, että minussa on kaikki vika, että minä olen sekaisin ja hullu.

Sait minut jo uskomaan sen, että olen se hullu. Ystävät käskivät jo lähteä, mutta edelleen elin hyväuskoisena että muutut.

Lopulta toistuvasti pahoinpideltynä minä päätin, että sinä lähdet pois minun elämästäni, mutta sinä et halunnut muuttaa. Muutit vasta puolen vuoden kuluttua.

Ajattelin että se oli siinä, mutta sinä jatkoit, tunkeuduit asuntooni, soittelit ja viestittelit toistuvasti useasti päivässä. Et halunnut päästää minua pois sinun tekemästäsi helvetistä. En saanut nukuttua öisin, turvauduin taas poliisiin joka kohautti vaan olkiaan.

Sinä kuoletit minut sisältä, minä olin hölmö että katsoin sitä liian pitkään.

Sinä opetit sen miltä narsistin kosketus tuntuu.

Terveisin, 

Entinen kumppanisi"

Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.

Lue aikaisemmat Avoimet kirjeet tästä

Kilpailut

Uusimmat